Historiallisuus

Japanilaiset taistelutaidot (nykyään yleisterminä budô) jaetaan yleensä kahteen kategoriaan: Koryû ja gendai. Gendai budô tarkoittaa nykyaikaisia taistelutaitoja, eli Meiji-kaudella (1868-1912) tai myöhemmin syntyneitä lajeja. Koryû budô tai kobudô (ei pidä sekoittaa okinawalaisten lajien nimityksiin) puolestaan tarkoittaa vanhoja tyylisuuntia; tällöin usein tarkoitetaan Edo-kaudella (1600-1868) alkunsa saaneita tyylejä, jolloin ryûha-järjestelmän yleisesti katsotaan syntyneen. Toinen näkökanta ryûha-järjestelmän syntyajankohdaksi on 1300-luku. Ryûha-järjestelmää aiemmin taidot ilmeisesti siirrettiin sukupolvelta toisella ilman erityisempää “järjestelmää”, tästä on käytetty nimitystä kaden (sukuperinne). Koryû:n katsotaan yleisesti käsittävän ainoastaan samurai-luokan taistelutaitoja, jolloin pois rajautuvat okinawalaiset lajit, mahdolliset “tavallisen kansan” parissa kulkeneet lajit ja näkökannasta riippuen ninjutsu (jos katsoo samurai:n ja ninja:n olevan toisensa poissulkevat termit).

Koryû – gendai -jaottelu on siis lähes pelkästään perustamisajankohtiin pohjautuva jaottelu, eikä se välttämättä ota kantaa taistelutaidon päämäärään tai tarkoitukseen, on se sitten taistelutekniikan kehittäminen, henkinen kehittyminen, kuntoileminen, kilpaileminen tai näiden yhdistelmä. Tietenkin päämäärä vaihtelee vielä myös taidon sisällä opettajan mieltymyksen ja ymmärryksen mukaan…

Vanhimmiksi tähän päivään asti säilyneiksi koryû-tyyleiksi tunnustetaan yleisesti 1447 perustettu Tenshin Shôden Katori Shintô-ryû ja n.1518 perustettu Kashima Shintô-ryû. Vanhimpia tyylisuuntia taas vaikuttavat olevan(luonnollisesti, sodankäynnin historian mukaisesti) kyûjutsu:a, esim. 1200-luvulta lähtöisin oleva Ogasawara-ryû. Bujinkan:in tyylisuunnista lähes kaikki periytyvät Edo-kautta edeltävältä ajalta. Tässä nämä tyylisuunnat eri lähteistä löytyneiden sôke-luetteloiden mukaisten perustamisvuosien mukaan järjestettynä:

(Heian-kausi)

Shinden Fudô-ryû 1113-1118 / 1100-luvun puoliväli

Gyokko-ryû 1156

Togakure-ryû 1161 / 1180-luku

(Heian tai Kamakura -kausi)

Kukishinden-ryû 1100- vai 1300-luku?

(Ashikaga/Muromachi -kausi)

Kotô-ryû 1532 / 1542

Gyokushin-ryû 1532

Kumogakure-ryû 1532

Gikan-ryû 1558

(Tokugawa/Edo -kausi)

Takagi Yôshin-ryû 1645-1695

(Kuten ylläolevasta ilmenee, muutamissa vuosiluvuissa on eri variaatioita – jopa vuosisadan tarkkuudella…)

Vuosilukujen mukaan Bujinkan:in tyylisuunnat ovat siis “perimältään” koryû budô:a tai kaden:ia. Niistä 1970-luvulla muodostettu Bujinkan budô taijutsu on taas perustamisajankohtaan pohjautuvan määritelmän mukaan gendai budô:a.

Vuosiluvut ovat vain vuosilukuja, enkä aio alkaa kiistelemään vanhimman koulukunnan titteleistä – ainakaan koska hallussani ei ole primääritodisteita asiasta. Kuulostaisihan se tietenkin hienolta harjoitella tunnustetusti Japanin vanhimpia taistelutaitoperinteitä, mutta toisaalta silloin voisi tuntea tarpeettomasti vastuuta “perinteen ylläpitämisestä”, mikä tietenkin länsimaiselle olisi melkoisen haasteellista. Kuitenkin – jos ottaa kyynisen realistisen asenteen – ainoa mitä nuo vuosiluvut merkitsevät, on että tyylisuunta on saattanut saada perustansa tuolloin. Tämähän pitää paikkaansa kaikenlaisten historiallisten merkintöjen kohdalla. On kuitenkin mahdotonta sanoa – näiden tai minkä tahansa muun tyylisuunnan kohdalla – pitääkö tämä paikkansa, ja miten paljon tyyli on muuttunut sen jälkeen. Yksi sukupolvenvaihdos riittää suuriin muutoksiin. Toinen asia on taas se miten paljon eri tyyleillä on eroja, ja missä määrin ne ovat historiansa aikana haarautuneet toisistaan.

Mitä tulee densho:issa periytyvään perinteeseen, niin vaikkapa yksittäisestä kata:sta lukee densho:ssa hyvin suuripiirteinen kuvaus, esimerkiksi (keksitty esimerkki): “Uke hyökkää oikean puolen iskulla. Tori vastaanottaa vasemmalla virtauksella, nousee potkulla ja kaataa ulkopuolisella käännöllä.” Ensinnäkin, on mahdotonta tietää, milloin kata on syntynyt tai kirjoitettu muistiin, miten kata:n kuvaus on muuttunut vuosien saatossa tai miten paljon siihen on muodostunut ja korjattu kirjoitusvirheitä. Ymmärtääkseni eri sukupolvien sôke:t kopioivat kääröt edelleen itselleen tai läheisimmille oppilailleen – eivät ne käytössä ikuisesti kestä; voi tietenkin olla että on ollut erikseen “arkistokappaleet” ja käytössä olevat, käytännöissä on ollut varmasti vaihtelua. Kokonaan toinen asia on sitten se yksityiskohtainen tapa, jolla kata on suoritettu, ja miten siihen liittyviä periaatteita on opetettu. Tämän pitäisi periytyä (ja olisi pitänyt periytyä) katkeamattomassa sôke/sôdenke -linjassa.

Yleensäkin historiassa pitää muistaa “filtterivaikutus”: Hallitsevan näkemyksen edustajat kontrolloivat historian ja virallisten asiakirjojen tallentamista. Esimerkiksi Euroopassa kristinuskoinen kulttuuri on vaikuttanut tällä tavalla. Toisaalta, jos ajattelee varsinkin ninjutsu-tyylisuuntia, niin niiden edustajat eivät välttämättä julkaisseetkaan kirjoituksia muiden saataville, ja suuri osa muissa taidoissa avoimemmin välitettävää tietoutta on siirtynyt varmasti ainoastaan oraalisesti.

Historian suhteen täytyy myös pitää mielessä sanonta “20-20 hindsight is an exact science” – eli ajatus vapaasti kääntäen “jäljestä päin katsottuna kaikki näyttää niin kovin selkeältä”.

Mitä siis historiallisuus tarkoittaa budô:ssa? Jotta jokin tyylisuunta saisi täyden hyväksynnän historiallisuudestaan, siitä täytyisi olla vanhoja alkuperäiskirjoituksia jäljellä sekä todistettavissa oleva päämiesten linja tähän päivään saakka. Silloin “paperityöt” olisivat kunnossa. Tämä ei kuitenkaan kertoisi vielä mitään käytännön taidoista; ei siitä mitä tyylin muinaiset taitajat osasivat, eikä nykyisten mestarien taidon laadusta. Toisaalta missä tahansa vaiheessa joku on voinut keksiä edeltävän historian, yhtä hyvin 1600-luvulta periytyvä densho voisi olla väärennös kuin uudempikin, kyseessä olisi vain “historiallisempi väärennös”.

On myös muistettava, että aikojen kuluessa tyylisuuntia on syntynyt ja kadonnut, vanhemmista on haarautunut uusia, tyylisuunnat ovat ottaneet toisiltaan ideoita, sekä tyylisuuntia on kokonaisuudessaan yhdistynyt. “Uudemmassakin” tyylisuunnassa voi olla siis säilyneenä hyvinkin vanhoja periaatteita – ja eivätköhän käytännössä kaikki Japanin taistelutaidot periydy Kiinan kautta tulleista intialaisista taistelumenetelmistä.

Tietyssä mielessä historia kannattaa unohtaa; tai ainakaan siihen ei kannata kiinnittyä. Jos taustojen tutkimisesta saa jotain lisäarvoa Taijutsu:n oppimiselle, tai periytyneen taidon ikä lisää motivaatiota harjoitteluun, tai mikäli historia kiinnostaa yleisesti – hyvä niin. Olennaista oman Taijutsu:si kannalta on kuitenkin opettajasi taito – sekä käytännön historian ja perinteen jatkumisen kannalta se miten hyvin hän osaa antaa oman opettajansa taitoa eteenpäin.

– Jukka Nummenranta, shidôshi, dôjô-chô

 


Posted in Uncategorized by

Bujinkan – mitä se on?

Bujinkan Budô Taijutsu on Masaaki Hatsumi –sôke:n 1970-luvulla luoma taistelutaito, joka pohjautuu yhdeksään vanhaan koulukuntaan (koryû), joiden sôke-arvon hän peri opettajaltaan Toshitsugu Takamatsu –sensei:ltä, sekä muutamaan muuhun hänen aikaisemmin harjoittamansa tyylin oppeihin. Alunperin taitojen koonnos tunnettiin nimellä Togakure ryû Ninpô Taijutsu, sittemmin Bujinkan Ninpô Taijutsu ja 1995 alkaen käytössä on ollut nykyinen nimi.

Käännettynä “Bujinkan” tarkoittaa soturijumalan paikkaa, jolla Hatsumi-sôke kunnioittaa Takamatsu-sensei:n muistoa; “Budô” tarkoittaa sotilaallista tietä; “Taijutsu” tarkoittaa kehon taitoa.

Yhdeksän koulukuntaa:

Togakure-ryû Ninpô: Taijutsu:a, filosofiaa ja asetaitoja.

Gyokko-ryû Kosshijutsu: Lähietäisyyden tekniikoita vartalon pehmeisiin osiin ja filosofiaa.

Kotô-ryû Koppôjutsu: Pitemmän etäisyyden tekniikoita vartalon koviin osiin.

Shinden Fudô-ryû Dakentaijutsu: Luonnolliseen liikkumiseen pohjautuvaa taijutsu:a.

Kukishinden-ryû Taijutsu: Taistelukentän taijutsu sekä pääosa asetaidoistamme.

Takagi Yôshin-ryû Jûtaijutsu: Henkivartijakoulun monipuolista, suoraviivaista taijutsu:a.

Kumogakure-ryû Ninpô: Ei varsinaisesti opeteta, mutta periaatteita käytössä.

Gyokushin-ryû Ninpô: Ei varsinaisesti opeteta, mutta periaatteita käytössä.

Gikan-ryû Koppô: Ei varsinaisesti opeteta, mutta periaatteita käytössä.

Kaikki tyylisuunnat periytyvät Japanin Tokugawa-kautta edeltävältä ajalta, 1100-1500 -luvuilta. Täten ne sisältävät nimenomaan tosielämän taistelutekniikkaa, eivätkä ole kilpailemiseen erikoistuneita. Näitä eri koulukuntia harjoitellaan jossain määrin myös erikseen, mutta pääasiallisesti Bujinkan:issa harjoitellaan näiden koulukuntien parhaimmista periaatteista muodostunutta vartalon luonnolliseen käyttöön perustuvaa taistelutaitoa, jota sovelletaan eri välineiden käyttämiseen apuna aseina.

Vaikka lajin nimessä on termi “budô“, ei Bujinkan ole “-laji”, vaan “jutsu“-päätteen myötä ennemmin bujutsu:a tai bugei:ta. Tällä tarkoitan sitä, ettei päämäärämme ole etsiä harmoniaa liikesarjojen täydellisen suorittamisen myötä. Ideaalina voisi pitää taitoa itsensä ja muiden fyysiseen ja psyykkiseen puolustamiseen, jossa voi käyttää vapaasti eri välineitä tai toimia niitä vastaan.

Harjoittelun logiikkana on käyttää tekniikoita (waza) ja niistä koostuvia liikesarjoja (kata) toimivien periaatteiden ja hyvien toimintamallien oppimiseen. Waza tai kata ei itsessään ole oppimisen tavoitteena. Harjoituksissa saatamme aloittaa kertaamalla jonkin kata:n. Tämän jälkeen sen waza:a, periaatteita tai tunnetta sovelletaan variaatioihin (henka), joita harjoitellaan sekä paljain käsin että asein.

Taistelutaidon on tarkoitus palvella koko elämää, joten tärkeänä seikkana pidetään turvallista harjoittelua. Eihän ole kovinkaan loogista rikkoa paikkojaan opetellessaan suojelemaan itseään ja lähimmäisiään? Luonnollisesti kuitenkin kolhuja sattuu silloin tällöin.

Harjoittelun osa-alueita:

Taihenjutsu (kehon muuttamisen taito): Vartalon liikuttamistaidot, parannetaan liikkuvuutta ja samalla tietoisuutta omasta vartalosta; erityisesti iskun vastaanottaminen vartalolla esim. kaatuessa.

Dakentaijutsu (iskevän nyrkin vartalotaidot): Ns. “kovat tekniikat”; lyönnit, potkut ja torjunnat.

Jûtaijutsu (pehmeä vartalotaito): Ns. “pehmeät tekniikat”; lukot, hallintaotteet, heitot ja kuristukset.

Bukijutsu (asetekniikka): Aseita käyttämällä opitaan käyttämään omaa vartaloa laajemmin ja vapaammin; yleisimpinä aseina erimittaiset sauvat (hanbô, jô, bô), erimalliset japanilaiset miekat (ken, tachi, katana, wakizashi/kodachi, tantô), erilaiset ketju- ja naruaseet (kusarifundô, kyoketsu-shôge) sekä heittoaseet (bôshuriken, shaken); näillä harjoitellessa oppii toimimaan kaikenlaisten välineiden kanssa, mukaanlukien tuliaseet, joilla myös toisinaan harjoitellaan.

Edellämainitut limiytyvät yhteen, esimerkiksi vartalolla väistäen otetaan hallintaote iskien siinä samalla; joko paljain käsin tai aseistettuna. Niihin myös liittyy budô:n henkinen puoli, joka kehittyy harjoittelun ohessa.

Harjoitellessamme käytämme mustaa harjoituspukua (keikogi, “kansanomaisesti” gi), tabi-jalkineita ja arvon mukaista värillistä vyötä. Mustan värin alkuperä on joko budô-lajeissa käytetty mestarin väri (Hatsumin katsoessa Bujinkan:ia harjoittavien olevan moderniin budô:on nähden mestarin asteella) tai ninja-taistelijoihin (virheellisesti) liitetty musta väri. Itse ainakin pidän väristä, ulkoharjoittelun jäljet eivät näe heti niin selvästi, ja miksi sitä pukeutuisi kuoleman väriin? Samurai-perinteessähän valkoista käytettiin valmistauduttaessa kuolemaan, esimerkkeinä värin käyttäminen viimeiseen taisteluunsa lähtiessä ja rituaalisen seppuku-itsemurhan suorittavan henkilön valkea asu.

Bujinkan:in vyöarvot koostuvat 10.-1.kyû-arvosta ja 1.-10.dan-arvosta, 10.dan jakautuessa vielä 5 tasoon (“arkikäytössä” 11.-15.dan). Kaikki arvot ovat jo tämän elämän aikana jaossa, 10.-15.dan arvojen omaavilla on harjoittelua takanaan lähtökohtaisesti 20-30 vuotta. Vyöarvoja ei pitäisi yleensäkään verrata toisen budôka:n vyöarvoon, niiden ollessa opettajan ja oppilaan välisiä ja vain yleistä tasoa osoittavia, eikä varsinkaan vertailua tulisi tehdä eri taistelutaitojen välillä. Ainakin oma arvoaste on hyvä suhteuttaa käytössä olevaan “runsaaseen” jakaumaan.

– Jukka Nummenranta, shidôshi, dôjô-chô


Posted in Uncategorized by