Bujinkan Huovi Dojo

12/08/2024 Dôjô-chô Jukka Nummenranta

I began training Bujinkan Budô Taijutsu in Bujinkan Dojo Finland in January 1993. The dôjô was led by Esa Koistinen, the first Finnish shidôshi (and when I began the only one in Finland). The teachers in my beginners’ course were Robin Ekebom and Kari Lode, despite which I was the only one continuing from about twenty students.

Because of specific circumstances I happened to end up teaching classes very early, only after training for few months. I ended up on that “career” and on the following years taught both beginners’ courses and advanced classes in irregular regularity. Happily I was on weekly basis able to go to other teachers’ classes in better quantity and quality than I was leading. On the side I kept myself active in the workings of BDF, for example I was the association president for 1998.

I have attempted and still do participate actively on seminars to get more knowledge and skills, especially when teachers visit Finland. The first time was Moshe Zouler’s seminar in March 1993. I’ve missed only a few of the seminars foreign teachers have taught in Finland, and those cases were mostly in the early years when different organizations happened t oorganize seminars at the same time.

In July 1995 I trained the first time abroad, when a group from BDF lead by Esa gave a seminar in Sarema, Estonia. My training trips really began in 1997, first Paris Taikai and Kaigozan Mini-Taikai (the first Kaigôsuru). These were followed by taikai in Italy and Sweden in 1998, Norway 2002 and New Jersey 2003; Kaigôsuru from 2003 to 2007 and different seminars in Sweden. The slot between the years is because of personal matters.

The first time I met shihan Moti Nativ was in April 1997 after he came to teach a seminar organized by BDF in Helsinki. I helped in the organization, and continued the same in later seminars. On one of his later seminars in October 1998 he gave me shodan and shidôshi-ho title. Since 1997 I have participated in all his seminars in Finland, which have generally been organized once or twice a year, and on several of his seminars abroad. Since that he has also accepted me as a his student.

In June 2000 I moved from Helsinki to Säkylä. Because my visits to Helsinki became quite scarce, and tended to happen on weekends, the balance of my training other than self-training shifted to seminars organized by Bujinkan Shinden Dojo Finland led by Lauri Jokinen.

In autumn of 2001 I began teaching in Säkylä and founded Bujinkan Huovi Dojo, which still continues as a small training group.

During 2002 was the 50th seminar I attended.

After sôke Hatsumi finished his international musha shugyô in 2003 by stopping going to taikai outside Japan (and in 2004 also there, not counting Daikômyôsai), I decided to go on October 2004 to my first training trip to Japan. During the trip I was given godan and shidôshi title.

In autumn 2005 I was given rokudan and did my second training trip to Japan.

In autumn 2006 I did my third training trip to Japan.

In the end of 2006 I was given kudan.

During 2007 was the 100th seminar I attended.

My work trips in 2007 and beginning of 2008 caused some changes in my training, but I was able to visit enough seminars between the trips to support my other training.

In spring 2008 I finally did my first training trip to Israel, which had been a long time in the works.

In May 2008 I did my fourth training trip to Japan and I was given jûdan.

In 2010 I taught abroad for the first time.

In Summer 2010 was my fifth training trip to Japan and was given jûichidan. But more important to me was that first student of mine passed godan no shiken!

In October 2011 was my sixth training trip to Japan and I was given jûnidan.

During 2012 I attended 150th seminar.

In November 2012 was my seventh training trip to Japan and I was given jûsandan.

During summer 2013 a local magazine Satakunnan viikko interviewed me about my 20 years in Bujinkan.

In October 2013 was my eight training trip to Japan and I was given jûyondan.

In October 2014 was my ninth training trip to Japan and I was given jûgodan – on the same class where my second student passed godan no shiken.

During September 2015 I taught my first seminar abroad.

In October 2015 was my tenth training trip to Japan.

The year 2015 ended up to include the most amount of traveling so far – in addition to Japan I attended 15 seminars. In total I made 10 training trips abroad.

In October 2016 was my eleventh training trip to Japan.

In March 2017 I attended 200th seminar.

In October 2017 I performed godan no shiken for the first time.

In November 2017 was my twelfth training trip to Japan.

In October 2018 was my thirteenth training trip to Japan and I was awarded daishihan title.

In December 2018 I was given the responsibilty for Bujinkan Dojo Finland and also named honorary chairman of the association.

In November 2019 was my fourteenth training trip to Japan.

In March 2020 I attended 227th seminar – just before COVID-19 outbreak.

In October 2020 I attended 228th seminar – starting to again expand my training accommodating to the new world.

Nearing the end of 2023 after Säkylä-seura (local residents’ association) asked me, I wrote an article of the art and my background into their Christmas magazine.

In December 2023 I departed for another seminar, but on the way my car slid into a collision with a truck. After that I spent 19 days in a few hospitals. Worst seminar trip ever. But I’ll be back.

In mid-January I returned to training. Of course… should I say in a limited capacity. But returned.

In July 2024 I happened to attend 24th seminar in Germany!

In August 2024 I attended 239th seminar (with slighter limitations).

It’s good to go on living.

 – Jukka Nummenranta, daishihan, dôjô-chô

21/07/2024 Dôjô-chô Jukka Nummenranta

Aloitin Bujinkan Budô Taijutsu:n harjoittelun Bujinkan Dojo Finland:issa tammikuussa 1993. Dôjô:n toimintaa johti Esa Koistinen, Suomen ensimmäinen shidôshi (ja harjoitteluni aloittaessani ainoa Suomessa). Alkeiskurssini opettajina toimivat Robin Ekebom ja Kari Lode, siitä huolimatta olin kurssin paristakymmenestä harjoittelijasta ainoa jatkaja.

Päädyin olosuhteiden johdosta vetämään harjoituksia jo hyvin aikaisessa vaiheessa, ainoastaan muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen. Samalle “uralle” tuli päädyttyä ja vedin tulevina vuosina säännöllisen epäsäännöllisesti sekä alkeiskursseja että jatkoryhmän harjoituksia. Onneksi pystyin viikottain käymään muiden opissa määrällisesti ja laadullisesti suuremmassa määrin kuin mitä itse opetin. Ohessa pyrin olemaan aktiivinen BDF:n toiminnassa, toimin mm. vuoden 1998 yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana.

Olen pyrkinyt ja pyrin käymään aktiivisesti seminaareilla saamassa uutta oppia, varsinkin mikäli vierailevia opettajia käy Suomessa. Ensimmäinen kerta oli Moshe Zouler:in seminaari maaliskuussa 1993. Ulkomaisten opettajien Suomessa pitämistä seminaareista minulla on jäänyt vain pari väliin, nämäkin pääosin harjoitteluni alkupuolella, kun eri organisaatiot järjestivät seminaareja yhtäaikaa.

Heinäkuussa 1995 kävin ensimmäistä kertaa ulkomailla harjoittelemassa, kun ryhmä BDF:stä kävi Esan johdolla pitämässä leirin Saarenmaalla. Varsinaiset harjoitusmatkani aloitin vuonna 1997, ensin Pariisin Taikai:lla ja sitten Kaigozan Mini-Taikai:lla (ensimmäinen Kaigôsuru). Näitä seurasivat Taikai:t Italiassa ja Ruotsissa 1998, Norjassa 2002 ja New Jersey:ssä 2003; Kaigôsuru:t 2003-2007 sekä sekalaisia seminaareja Ruotsissa. Parin vuoden tauko välissä selittyy henkilökohtaisilla asioilla.

Tapasin Moti Nativ –shihan:in ensimmäistä kertaa huhtikuussa 1997 hänen saavuttuaan opettamaan BDF:n Helsingissä järjestämälle seminaarille. Olin apuna järjestelyissä, ja tulevilla seminaareilla jatkoin samalla mallilla. Myöhemmän seminaarinsa yhteydessä lokakuussa 1998 hän myönsi minulle shodan-arvon ja shidôshi-ho-arvonimen. Vuodesta 1997 alkaen olen osallistunut kaikille hänen seminaareilleen Suomessa, joita on järjestetty yleensä yksi tai kaksi vuodessa, sekä useilla hänen seminaareillaan ulkomailla. Sittemmin hän on hyväksynyt minut myös oppilaakseen.

Kesäkuussa 2000 muutin Helsingistä Säkylään. Koska käyntini Helsingissä kävivät suhteellisen harvoiksi, ja ajoittuivat vielä yleensä viikonloppuihin, niin itseharjoittelun ulkopuolisen harjoittelun painopiste siirtyi Lauri Jokisen vetämän Bujinkan Shinden Dojo Finland:in järjestämille seminaareille.

Syksyllä 2001 aloin opettaa Säkylässä ja perustin Bujinkan Huovi Dojo:n, jonka toiminta jatkuu edelleen pienimuotoisena.

Vuonna 2002 tuli täyteen 50. käyty seminaari.

Hatsumi-sôke:n päätettyä vuonna 2003 kansainvälisen musha shugyô:nsa lopettamalla Taikai:den pitämisen Japanin ulkopuolella (ja 2004 sielläkin, pl. Daikômyôsai:t), päädyin lokakuussa 2004 lähtemään ensimmäiselle harjoitusmatkalleni Japaniin. Tämän matkan aikana hän myönsi minulle godan-arvon ja shidôshi-arvonimen.

Syksyllä 2005 minulle myönnettiin rokudan ja kävin toisella harjoitusmatkalla Japanissa.

Syksyllä 2006 kävin kolmannella harjoitusmatkalla Japanissa.

2006 lopulla minulle myönnettiin kudan.

Vuonna 2007 tuli täyteen 100. käyty seminaari.

Vuoden 2007 ja 2008 alun työmatkailu aiheutti muutoksia harjoitteluun, mutta onnistuin sijoittelemaan niiden väleihin riittävästi seminaareja muun harjoittelun tueksi.

Keväällä 2008 toteutin vihdoin kauan suunnitteilla olleen ensimmäisen harjoitusmatkan Israeliin.

Toukokuussa 2008 kävin neljännellä harjoitusmatkalla Japanissa ja minulle myönnettiin jûdan.

Vuonna 2010 opetin ensimmäistä kertaa ulkomailla.

Kesällä 2010 kävin viidennellä harjoitusmatkalla Japanissa ja minulle myönnettiin jûichidan. Minulle merkittävämpänä seikkana ensimmäinen oppilaani läpäisi godan no shiken:in!

Lokakuussa 2011 kävin kuudennella harjoitusmatkalla Japanissa ja minulle myönnettiin jûnidan.

Vuonna 2012 tuli täyteen 150. käyty seminaari.

Marraskuussa 2012 kävin seitsemännellä harjoitusmatkalla Japanissa ja minulle myönnettiin jûsandan.

Kesällä 2013 minua haastateltiin Satakunnan viikko -lehteen 20-vuotisesta Bujinkan-urastani.

Lokakuussa 2013 kävin kahdeksannella harjoitusmatkalla Japanissa ja minulle myönnettiin jûyondan.

Lokakuussa 2014 kävin yhdeksännellä harjoitusmatkalla Japanissa ja minulle myönnettiin jûgodan – samoissa harjoituksissa jossa toinen oppilaani läpäisi godan no shiken:in.

Syyskuussa 2015 vedin ensimmäisen seminaarini ulkomailla.

Lokakuussa 2015 kävin kymmenennellä harjoitusmatkallani Japanissa.

Vuosi 2015 muodostui tähän asti matkailevimmakseni – Japanin lisäksi olin 15 seminaarilla. Tein kaikkiaan 10 harjoitusmatkaa ulkomaille.

Lokakuussa 2016 kävin yhdennellätoista harjoitusmatkallani Japanissa.

Vuonna 2017 tuli täyteen 200. käyty seminaari.

Lokakuussa 2017 suoritin ensimmäistä kertaa godan no shiken:in.

Marraskuussa 2017 kävin kahdennellatoista harjoitusmatkallani Japanissa.

Lokakuussa 2018 kävin kolmannellatoista harjoitusmatkallani Japanissa ja minulle myönnettiin daishihan-titteli.

Joulukuussa 2018 sain vastuulleni Bujinkan Dojo Finland:in sekä minut nimettiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi.

Marraskuussa 2019 kävin neljännellätoista harjoitusmatkallani Japanissa.

Maaliskuussa 2020 kävin 227:nnellä seminaarilla – juuri ennen COVID-19:n puhkeamista.

Lokakuussa 2021 kävin 228:nnella seminaarilla – alkaen taas laajentaa harjoitteluani sopeutuen uuteen maailmaan.

Loppuvuonna 2023 kirjoitin Säkylä-seuran pyynnöstä lajiesittelyn ja -taustaani joululehteensä.

Joulukuussa 2023 lähdin taas yhdelle seminaarille, mutta matkalla autoni liukastui päin rekkaa. Sen jälkeen kuluikin 19 päivää eri sairaaloissa. Surkein seminaarireissu koskaan – mutta vielä tässä palataan.

Tammikuun puolivälissä palasin taas harjoituksiin. Toki, sanotaanko… sopeutetusti. Paluu silti!

Heinäkuussa 2024 kävin (vähemmän vajaatehoisesti) 238:nnellä seminaarilla. Sopivasti sattui olemaan 24. osallistumani seminaari Saksassa!

Tästä on hyvä jatkaa elämää.

 – Jukka Nummenranta, daishihan, dôjô-chô

02/05/2024 Bujinkan:in historia – lyhyt oppimäärä

Tässä lyhyt katsaus Bujinkan:in tähänastisiin tapahtumiin. Muutamia huomioita:

– En ole tarkoittanutkaan tätä täydelliseksi historiaksi, vaan katsaukseksi tärkeimmistä vaiheista erityisesti Suomen näkövinkkelistä. Tästä lukijan on hyvä jatkaa perehtymistä lajin taustoihin.

– En ole merkinnyt henkilöille titteleitä (sôke, daishihan, shidôshi, dan-arvot,…); tämä ei johdu kunnioituksen puutteesta vaan halustani pitää teksti selkeänä. Tällä tavalla ei myöskään tarvitse muistella, minä vuonna mikäkin titteli on saatu.

– Taidoista käytetään monesti yksinkertaisuuden vuoksi nimeä “Bujinkan“, käytän siis tässäkin jottei tarvitse eritellä eri aikoina käytössä olleita nimityksiä.

– Yhdistysten (vast.) nimissä ei käytetä “dôjô“-sanassa vokaalinpidennysmerkkejä, koska siten ne on rekisteröity. Samasta syystä nimien japaninkielisiä termejä ei ole kursivoitu.

– Suomalaisten shidôshi:en, jûdan:ien ja jûgodan:ien kertymät on merkattu ensimmäisen kohdalle, kymmenlukujen saavutuksina ja nykyhetken tilanteena. Lukemat ovat käytännössä minimejä, varmastikaan osasta minulla ei ole tietoa.

– Lähteenä olen käyttänyt huonoa muistiani ja muistiinpanojani, alkuperäislähteet ovat osittain muistiin merkitsemättömiä, varmasti osin väärin lainattuja ja toisaalta liian lukuisia tähän kirjattavaksi.

Pyydän kertomaan mahdollisista virheistä.

Jukka Nummenranta

—

“This art has a 2600 year history. It is hard to believe that it is still around and that it can be applied to modern weapons and modern situations.” – Hatsumi, “Understand? Good. Play!”, s.195

—

1957 Toshitsugu Takamatsu alkaa opettaa Yoshiaki Hatsumi:a yhdeksässä ryûha:ssa. Hatsumi matkustaa hänen luokseen 800 km päähän yöjunalla 15 vuoden ajan lähes joka viikonloppu palaten maanantaiaamuksi avaamaan honetzugi-klinikkansa (“bone setter”, osteopaattinen lääkäri).

1958 Takamatsu nimeää Hatsumi:n seuraajakseen, Togakure-ryû:n seuraavaksi sôke:ksi.

Toukokuussa 1961 Argosy-lehti julkaisee jutun Hatsumista. Ilmeisesti ensimmäinen maininta länsimediassa.

Takamatsu antaa Gikan-ryû menkyo kaiden:in Fumio Akimoto:lle, mutta tyyli palautuu hänelle.

1967 Quintin Chambers tuo Danny Waxman:in Hatsumi:n oppiin. Waxman tuo edelleen Japanissa Jûdô:a harjoittelemassa olevan Doron Navon:in Hatsumi:n oppiin.

1968 Takamatsu nimeää Hatsumi:n seuraavaksi ainoaksi perijäksi ja sôke:ksi seuraavissa kouluissa:

Togakure-ryû Ninpô happô biken, 34. sôke, per. Daisuke Togakure

Gyokko-ryû Kosshijutsu happô biken, 28. sôke, per. Hakuunsai Tozawa

Kukishin-ryû Taijutsu happô biken, 28. sôke, per. Izumo Kanja Yoshiteru

Shinden Fudô-ryû Dakentaijutsu happô biken, 26. sôke, per. Izumo Kanja Yoshiteru

Gyokushin-ryû Ninpô happô biken, 21. sôke, per. Sasaki Goeman Teruyori

Kotô-ryû Koppôjutsu happô biken, 18. sôke, per. Sandayû Momochi

Takagi Yôshin-ryû Jûtaijutsu happô biken, 15. sôke, per. Oriuemon Shigenobu Tagaki

Gikan-ryû Koppôjutsu happô biken, 15. sôke [18. jossain lähteissä], per. Sonyu Hangan Gikanbo, Kawachi:n herra

Kumogakure-ryû Ninpô happô biken, 14. sôke, per. Heinaizaemon Ienaga Iga, myöhempi nimi Kumogakure Hoshi

Saatuaan sôke-arvon, Hatsumi ottaa etunimekseen Masaaki saadakseen hyvää onnea uuteen tehtäväänsä.

2.4.1972 Takamatsu kuolee 84 vuoden iässä kotonaan Nara:ssa.

1972-1975 Bujinkan:in perusta muotoutuu.

1974 Doron Navon palaa Israeliin opetusluvan saaneena ja perustaa ensimmäisen Bujinkan dôjô:n Japanin ulkopuolella.

1975 kesällä Stephen K.Hayes käy Japanissa harjoittelemassa ja vie taidon Yhdysvaltoihin.

1975 Moti Nativ aloittaa Bujinkan-harjoittelun Doron Navon:in alaisuudessa.

1975 syksyllä eräs Hatsumi:n alkuperäisistä oppilaista, Tetsuji Ishizuka, saapuu Ruotsiin viikoksi opettamaan Bo Munthe:n kutsusta.

1970-1980 -lukujen vaihteessa Hatsumi on viisi vuotta sairaana. Tämän seurauksena harjoittelu muuttuu pehmeämmäksi.

1978 Hatsumi ottaa taidolle nimen Bujinkan ja käyttöön shidôshi -tittelin.

1982 Hatsumi matkustaa länteen ensimmäistä kertaa: Stephen K. Hayes järjestämä Ninja Festival (Dayton, Ohio, USA).

1983 lokakuussa järjestetään ensimmäinen kansainvälinen Bujinkan Gassuku / Taikai Yûmoa Mura:ssa, Japanissa.

1983 lokakuussa käydessään Japani:ssa Doron Navon läpäisee ensimmäisenä gaikokujin:ina godan no shiken:in (sakki-testi).

1983 lokakuuhun mennessä shidôshi-ho -titteli otetaan käyttöön.

1985 eräs Hatsumi:n alkuperäisistä oppilaista, Tsunehisa Tanemura, eroaa ja perustaa Genbukan:in 1988. Bujinkan:in harjoittelijoiden ei ole luvallista harjoitella tässä organisaatiossa.

1985 syksyllä budô-liike Kyu dan:in omistaja Peter Schild tuo Bujinkan:in Suomeen kutsumalla Bo Munthe:n pitämään Ninjutsu-leirin Porvooseen. Harjoitustilojen kapasiteetin ylittävän kiinnostuksen vuoksi leiri jaetaan kahdelle viikonlopulle. Leireillä ovat mukana mm. Ari Julku, Mika Laitinen ja Esa Koistinen. Leirin jälkeen harjoittelu jatkuu ainakin Porvoossa, Lappeenrannassa ja Seinäjoella.

Munthe:n leirin jälkeen Peter Schild ottaa seuraaville leireille opettajaksi Günter Kunz:in International Ninja Association Germany:stä (INAG, myös Incorporated Ninjutsu Association Germany). 1987 elokuussa Lontoon Taikai:lla Hatsumi hyväksyy INAG:in osaksi Bujinkan:ia.

11.4.1987 Porvoon Suistohallissa pidetyssä perustamiskokouksessa perustetaan Suomen ensimmäinen Bujinkan-harjoitteluun tarkoitettu yhdistys International Ninja Association Finland, INAF. Toimintaa alkavat vetämään Kristian Nyholm ja Esa Koistinen. Nimi muutetaan myöhemmin Moshe Kastiel:in ehdotuksesta: Aluksi Bujinkan Dojo ry, sittemmin 7.2.1989 hyväksytyn rekisteröinnin yhteydessä Bujinkan Dojo Finland.

1987 elokuussa järjestetään ensimmäinen Taikai Euroopassa – Lontoo, Iso-Britannia: Hatsumi:n ensimmäinen vierailu Euroopassa.

1987 elokuussa Lappeenrannassa aloitetaan julkiset harjoitukset. Ari Julku ja Mika Laitinen toimivat vetäjinä.

1988 tammikuussa järjestetään Seinäjoella leiri, jolla opettaa Elias Krzywacki.

1988 elokuussa Robin Ekebom aloittaa Bujinkan:in opettamisen Helsingissä.

1988 lokakuussa Bujinkan Dojo Finland aloittaa yhteistyön Moshe Kastiel:in kanssa.

1988 loppuvuonna Bujinkan Dojo Tuusula aloittaa toimintansa, vetäjänä Lauri Jokinen.

Ilmeisesti 1989 Hatsumi vaihtaa taidon nimen Togakure ryû Ninpô taijutsu:sta Bujinkan ninpô taijutsu:ksi.

1989 syyskuussa Ari Julku ja Mika Laitinen saavat Suomen ensimmäiset dan ja shidôshi-ho -arvot, täten Bujinkan Dojo Lappeenrannasta tulee Suomen ensimmäinen virallinen Bujinkan dôjô.

1989 lopulla Hatsumi myöntää ensimmäiset 10.dan:in arvot.

1991-1997 Hatsumi opettaa eri aseita vuosittaisina teemoina.

1991-1999 Sveneric Bogsäter opettaa vuosittain Tampereella, Lappeenrannassa tai Helsingissä.

1992 heinäkuussa ensimmäinen suomalainen godan ja shidôshi: Esa Koistinen, Bujinkan Dojo Finland.

1992(?)…1993-1995 Bujinkan Dojo Finland on yhteistyössä Moshe Zouler:in kanssa.

1993 alkuvuonna Bujinkan Dojo Finland:issa pidetyssä kokouksessa hylätään liian kalliina israelilaisen liikemiehen “David”:in esittämä suunnitelma perustaa Helsingin Kamppiin dôjô, johon tuotaisiin mm. tatami:t Japanista. Dôjô toimii kuitenkin noin vuoden ajan muutaman Bujinkan Dojo Finland:ista lähtevän opettajan voimin.

1993 keväällä Bujinkan Dojo Helsinki aloittaa toimintansa, vetäjänä Ari Julku.

1995 Hatsumi vaihtaa taidon nimen Bujinkan ninpô taijutsu:sta Bujinkan budô taijutsu:ksi.

1996 eräs Hatsumi:n alkuperäisistä oppilaista, Fumio Manaka, eroaa ja perustaa Jinenkan:in. Bujinkan:in harjoittelijoiden ei ole luvallista harjoitella tässä organisaatiossa.

1997 Bujinkan:in pääharjoittelupaikka, Bujinden (Hombu dôjô), valmistuu Noda-shi:in.

1997 Bujinkan Dojo Finland aloittaa yhteistyön Moti Nativ:in kanssa.

1998 Bujinkan Dojo Helsinki ehdottaa Bujinkan Dojo Finland:ille yhteenliittymistä. Jälkimmäinen torjuu esityksen hallituksen silloisen puheenjohtajan Jukka Nummenrannan johdolla.

1998-2002 Hatsumi opettaa Bujinkan:in eri tyylisuuntia vuosittaisina teemoina.

1999 10. suomalainen läpäisee godan no shiken:in.

2000 lyödään Bujinkan:ille 1000:s shidôshi.

2000 Bujinkan Dojo Tuusula ja eräät Bujinkan Dojo Finland:in oppilaat perustavat Lauri Jokisen johdolla Bujinkan Shinden Dojo Finland:in. Dôjô toimii yhteistyössä Moti Nativ:in kanssa.

2001 Madrid taikai:lla tietyt jûdan:it suorittavat godan no shiken:iä ensimmäistä kertaa.

2001 syksyllä Bujinkan Huovi Dojo aloittaa toimintansa Säkylässä.

2002 14.dan:in saavuttaneet alkavat suorittaa godan no shiken:iä Hatsumi:n ensi-iskun jälkeen.

2003 alkaen Hatsumi opettaa juppô sesshô:a vuosittaisina teemoina.

2003 elokuussa Hatsumi pitää viimeisen Taikai:n Japanin ulkopuolella: New Jersey, USA.

Ilmeisesti 2004 lyödään Bujinkan:ille 2000:s shidôshi.

2004 keväällä Japanissa järjestetään kevät-Taikai Takamatsu:n poismenon 33:nen vuoden kunniaksi. Tämän jälkeen perinteisiä taikai:ta ei enää järjestetä, vain vuosittainen Daikômyôsai Hatsumi:n syntymäpäivän kunniaksi. (Ajan myötä taikai-sanaa aletaan käyttää muistakin kuin Hatsumin opettamista seminaareista.)

2004 Bujinkan:issa myönnetään ensimmäiset jûgodan -arvot.

2004 syksyllä ensimmäinen suomalainen jûdan: Lauri Jokinen, Bujinkan Shinden Dojo Finland.

2004 syksystä alkaen Hatsumi antaa toisinaan godan no shiken:it jûgodan:ien tehtäväksi lyömättä itse ensi-iskua.

2004 20. suomalainen läpäisee godan no shiken:in.

2005 joulukuun alusta 2006 tammikuun alkuun Hatsumi pitää taukoa säännöllisestä opettamisesta.

2008 30. suomalainen läpäisee godan no shiken:in.

2009 loppuvuonna ensimmäinen suomalainen jûgodan: Lauri Jokinen, Bujinkan Shinden Dojo Finland.

2010 lyödään Bujinkan:ille 3000:s shidôshi.

2010 40. suomalainen läpäisee godan no shiken:in.

2011 Hatsumi myöntää ensimmäiset shin gi tai bufû ikkan menkyo:t.

2011 Suomessa tehdään ensimmäiset godan no shiken:it.

2011 50. suomalainen läpäisee godan no shiken:in.

Tammikuussa 2012 Ôguri kuolee.

2012 Daikômyôsai jää ainakin toistaiseksi viimeiseksi. Hatsumin syntymäpäivien juhlinta jatkuu Hombu Dôjô:lla.

2013 lyödään Bujinkan:ille 3300:s shidôshi.

2013 maaliskuussa Japanissa järjestetään Kunoichi taikai Hatsumin johdolla.

2013 lokakuussa Hatsumi ilmoittaa ettei Daikômyôsai:ta järjestetä enää.

2013 60. suomalainen läpäisee godan no shiken:in.

2013 mennessä 10. suomalainen saa jûdan:in.

2014 ensimmäinen suomalainen shin gi tai bufû ikkan menkyo: Lauri Jokinen, Bujinkan Shinden Dojo Finland.

2014 heinäkuussa Hatsumi myöntää ensimmäisenä Toshiro Nagato:lle ja Yukio Noguchi:lle dai shihan menkyo:t.

2014 heinäkuussa Hatsumi myöntää ensimmäisen yûshû shihan menkyo:n.

2014 70. suomalainen läpäisee godan no shiken:in.

2015 helmikuussa Hombu dôjô muuttaa lähelle rakennettuun uuteen rakennukseen.

2015 ensimmäinen suomalainen yûshû shihan menkyo: Lauri Jokinen, Bujinkan Shinden Dojo Finland.

2015 80. suomalainen läpäisee godan no shiken:in.

2016 huhtikuussa Bujinkan:issa alkaa toinen 42 vuoden sykli.

2016  20. suomalainen saa jûdan:in.

2017 syyskuussa ensimmäinen suomalainen dai shihan menkyo: Lauri Jokinen, Bujinkan Shinden Dojo Finland.

2017 90. suomalainen läpäisee godan no shiken:in.

2018 alussa daishihan määritetään hallinnolliseksi arvoksi shidôshi:n yläpuolelle.

2019 100. suomalainen läpäisee godan no shiken:in.

2019 30. suomalainen saa jûdan:in.

2019 mennessä 10. suomalainen saa jûgodan:in.

Toukokuun 2019 tienoolla Senô kuolee.

2019 lokakuussa Hatsumi myöntää Tetsuji Ishizuka:lle Gyokko-ryû sôke -arvon.

2019 marraskuussa Hatsumi myöntää Toshiro Nagato:lle Shinden Fudô-ryû sôke -arvon.

2019 loppuvuonna Hatsumi myöntää sôke-arvot seuraaville henkilöille seuraavissa tyylisuunnissa: Tukumi Takumi Tsutsui Togakure-ryû, Yukio Noguchi Kotô-ryû, Koji Furuta Kumogakure-ryû ja Junichi Kan Gyokushin-ryû.

Maaliskuussa 2020 Hombu Dôjô suljetaan tilapäisesti COVID-varotoimena.

2020 tienoolla Hatsumi lopettaa säännöllisen opettamisen.

2020 mennessä Hatsumi myöntää Norio Sakasai:lle Gikan-ryû ja Takagi Yôshin-ryû sôke -arvot.

2020 mennessä Hatsumi myöntää Yoshio Iwata:lle Kukishinden sôke -arvon.

Elokuussa 2020 Hatsumin vaimo Mariko kuolee.

2022 110. suomalainen läpäisee godan no shiken:in.

2023 mennessä 10. suomalainen saa daishihan menkyo:n.

Marraskuussa 2023 japanilainen Bujinkan-opettaja opettaa Suomessa ensimmäistä kertaa.

2023 mennessä 40. suomalainen saa jûdan:in.

2023 mennessä 119 suomalaista on läpäissyt godan no shiken:in.

Vuoden 2023 lopulla vahvistuu Lauri Jokisen syyllistyneen väärinkäytöksiin. Tästä ilmoitetaan Japaniin ja mm. BHD lopettaa yhteistyön hänen kanssaan. Helmikuussa 2024 hän ilmeisesti vetäytyy syrjään BSDF:n toiminnasta. Maaliskuusta 2024 alkaen hänellä on porttikielto Hombun harjoituksiin.

2024 mennessä 41. suomalainen saa jûdan:in.

2024 mennessä 16. suomalainen saa jûgodan:in.

2024 mennessä 11. suomalainen saa daishihan menkyo:n.

02/05/2024 The History of Bujinkan – Short Curriculum

Here’s a a short review on what has happened in Bujinkan so far. Some notes:

– I have not meant this to be a complete history, just a review to the most important phases especially concerning Finland. From this the reader can continue studying.

– I have not written titles for different persons (sôke, daishihan, shidôshi, dan grades, etc.); this is not because of lack of respect for them but because of wanting to keep the text clear. This also helps to get rid of the problem of remembering on which year some title was received by some person.

– The art is usually called simply “Bujinkan“, so I use that here so I don’t have to differentiate the terms used in the past.

– In the names of associations (etc.) I haven’t marked long vowels in the term “dôjô“, because that’s how they have been registered. For the same reason the Japanese terms in those names are not in italics.

– The accumulation of the Finnish shidôshi, jûdan and jûgodan have been marked as the first one achieved, full tens and by the present number.

 The figures should be considered to be minimum, for sure there are some recipients that I am not aware of.

– The sources are my bad memory and my notes, the original sources are somewhat not registered, probably partially mistakenly quoted and in any way too numerous to write here.

Please let me know about possible mistakes.

Jukka Nummenranta

—

“This art has a 2600 year history. It is hard to believe that it is still around and that it can be applied to modern weapons and modern situations.” – Hatsumi, “Understand? Good. Play!”, p.195

—

In 1957 Toshitsugu Takamatsu begins to teach Yoshiaki Hatsumi in the nine ryûha. Hatsumi travels to meet him 800 km in an overnight train for 15 years almost every weekend returning to open his honetzugi clinic (“bone setter”, osteopathic doctor) on monday morning.

In 1958 Takamatsu names Hatsumi as his successor, the next sôke of the Togakure-ryû.

In May 1961 Argosy magazine publishes an article about Hatsumi. Presumably the first appearance in western media.

Takamatsu gives Gikan-ryû menkyo kaiden to Fumio Akimoto, but the style is returned to him.

In 1967 Quintin Chambers brings Danny Waxman to train with Hatsumi. Later Waxman brings to Hatsumi’s class Doron Navon, who is in Japan training Jûdô.

In 1968 Takamatsu names Hatsumi as his sole inheritor and sôke in the following styles:

Togakure-ryû Ninpô happô biken, 34th sôke, founded by Daisuke Togakure

Gyokko-ryû Kosshijutsu happô biken, 28th sôke, founded by Hakuunsai Tozawa

Kukishin-ryû Taijutsu happô biken, 28th sôke, founded by Izumo Kanja Yoshiteru

Shinden Fudô-ryû Dakentaijutsu happô biken, 26th sôke, founded by Izumo Kanja Yoshiteru

Gyokushin-ryû Ninpô happô biken, 21st sôke, founded by Sasaki Goeman Teruyori

Kotô-ryû Koppôjutsu happô biken, 18th sôke, founded by Sandayû Momochi

Takagi Yôshin-ryû Jûtaijutsu happô biken, 15th sôke, founded by Oriuemon Shigenobu Tagaki

Gikan-ryû Koppôjutsu happô biken, 15th sôke [18th according to some sources], founded by Sonyu Hangan Gikanbo, lord of Kawachi

Kumogakure-ryû Ninpô happô biken, 14th sôke, founded by Heinaizaemon Ienaga Iga, later called Kumogakure Hoshi

After receiving the title of sôke, Hatsumi changes his first name to Masaaki for good luck in his new mission.

2.4.1972 Takamatsu passes away in the age of 84 at his home in Nara.

Between 1972-1975 the basis of Bujinkan is formed.

In 1974 Doron Navon returns to Israel with a teaching licence and founds the first Bujinkan dôjô outside Japan.

In the Summer of 1975 Stephen K.Hayes trains in Japan and brings the art to United States.

In 1975 Moti Nativ begins to train Bujinkan with Doron Navon.

In the Autumn of 1975 one of Hatsumi’s original students, Tetsuji Ishizuka, arrives to Sweden for a week to teach after invited by Bo Munthe.

Between 1970’s and 1980’s Hatsumi is ill for five years. Following this training changes to softer style.

In 1978 Hatsumi starts to call the art Bujinkan and takes in to use the title shidôshi.

In 1982 Hatsumi travels to west for the first time: Ninja Festival (Dayton, Ohio, USA) organized by Stephen K. Hayes.

In October 1983 first international Bujinkan Gassuku / Taikai is organized in Yûmoa Mura, Japan.

In October 1983 while visiting Japan Doron Navon passes godan no shiken (sakki test) as the first gaikokujin.

At the latest in October 1983 the title shidôshi-ho is in use.

In 1985 one of Hatsumi’s original students, Tsunehisa Tanemura, resigns and forms Genbukan in 1988. Bujinkan practitioners are not allowed to practice with this organization.

In the Autumn of 1985 the owner of budô shop Kyu dan, Peter Schild, brings Bujinkan to Finland by inviting Bo Munthe to give a Ninjutsu seminar in Porvoo. Because the amount of interested people exceed the capacity of training facilities the seminar is split to two weekends. Some of the participants are Ari Julku, Mika Laitinen and Esa Koistinen. After the seminar training continues at least in Porvoo, Lappeenranta and Seinäjoki.

After Munthe’s seminar Peter Schild invites Günter Kunz from International Ninja Association Germany:stä (INAG, myös Incorporated Ninjutsu Association Germany) to teach on the following seminars. During London Taikai in August 1987 Hatsumi accepts INAG as part of Bujinkan.

In April 11th, 1987, at a meeting held in Porvoo’s Suistohalli is founded the first society for practicing Bujinkan in Finland – International Ninja Association Finland, INAF. Kristian Nyholm and Esa Koistinen take the lead on the association. Following the recommendation of Moshe Kastiel the name is later changed first to Bujinkan Dojo ry [ending meaning registered association… not miss-spelled “ryû”…], and in accordance with the accepted official registration in February 7th,1989, Bujinkan Dojo Finland.

In August 1987 the first Taikai is organized in Europe, in London, Great Britain. This is Hatsumi’s first visit to Europe.

In August 1987 public trainings begin in Lappeenranta led by Ari Julku and Mika Laitinen.

In January 1988 Elias Krzywacki teaches in a seminar in Seinäjoki.

In August 1988 Robin Ekebom begins to teach Bujinkan in Helsinki.

In october 1988 Bujinkan Dojo Finland begins co-operation with Moshe Kastiel.

In late 1988 Bujinkan Dojo Tuusula begins to operate, led by Lauri Jokinen.

Apparently in 1989 Hatsumi changes the name of the art from Togakure ryû Ninpô taijutsu to Bujinkan ninpô taijutsu.

In September 1989 Ari Julku and Mika Laitinen receive the first dan grades and shidôshi-ho -titles in Finland, therefore Bujinkan Dojo Lappeenranta becomes the country’s first official Bujinkan dôjô.

In the end of 1989 Hatsumi gives the first 10th dan grades.

From 1991 to 1997 Hatsumi teaches different weapons as yearly themes.

From 1991 to 1999 Sveneric Bogsäter teaches yearly in Tampere, Lappeenranta or Helsinki.

In the July of 1992 first Finnish godan and shidôshi: Esa Koistinen, Bujinkan Dojo Finland.

From 1992 or 1993 to 1995 Bujinkan Dojo Finland is in co-operation with Moshe Zouler.

In early 1993 a Bujinkan Dojo Finland meeting rejects a plan proposed by an Israeli businessman “David” as too costly. Plan involved establishing a dôjô in Kamppi area of Helsinki with tatami imported from Japan. The planned dôjô operates for about a year led by some teachers that left Bujinkan Dojo Finland.

In spring 1993 Bujinkan Dojo Helsinki begins to operate, led by Ari Julku.

In 1995 Hatsumi changes the name of the art from Bujinkan ninpô taijutsu to Bujinkan budô taijutsu.

In 1996 one of Hatsumi’s original students, Fumio Manaka, resigns and forms Jinenkan. Bujinkan practitioners are not allowed to practice with this organization.

In 1997 Bujinkan‘s main training place, Bujinden (Hombu dôjô), is ready in Noda-shi.

In 1997 Bujinkan Dojo Finland begins co-operation with Moti Nativ.

In 1998 Bujinkan Dojo Helsinki proposed joining with Bujinkan Dojo Finland. The proposition is rejected by the board led by president of the time, Jukka Nummenranta.

From 1998 to 2002 Hatsumi teaches the different ryûha of Bujinkan as yearly themes.

In 1991 10th Finnish person passes godan no shiken.

In 2000 in the Bujinkan 1000th person receives the title shidôshi.

In 2000 Bujinkan Dojo Tuusula and some students from Bujinkan Dojo Finland found Bujinkan Shinden Dojo Finland, led by Lauri Jokinen. The new dôjô co-operates with Moti Nativ.

In 2001 at Madrid taikai some jûdan perform godan no shiken for the first time.

In autumn 2001 Bujinkan Huovi Dojo begins to operate in Säkylä.

In 2002 14th dan persons start to perform godan no shiken after first strike by Hatsumi.

From 2003 Hatsumi teaches juppô sesshô as yearly themes.

In August 2003 Hatsumi gives the last Taikai outside Japan: New Jersey, USA.

Apparently in 2004 in the Bujinkan 2000th person receives the title shidôshi.

In spring of 2004 a Taikai is organized in Japan to honor 33 years since the passing of Takamatsu. After this the Daikomyôsai celebrating Hatsumi’s birthday is the only regular Taikai. (As time goes on the word taikai is taken to mean also other seminars than those taught by Hatsumi.)

In 2004 first jûgodan grades are given in the Bujinkan.

In the Autumn of 2004 first Finnish jûdan: Lauri Jokinen, Bujinkan Shinden Dojo Finland.

Beginning in Autumn 2004 Hatsumi occasionally lets the jûgodan to perform godan no shiken without giving the first strike.

In 2004 20th Finnish person passes godan no shiken.

From early December 2005 to beginning of 2006 Hatsumi takes a brake from regular teaching.

In 2008 30th Finnish person passes godan no shiken.

In late 2009 first Finnish person receives the grade of jûgodan: Lauri Jokinen, Bujinkan Shinden Dojo Finland.

In 2010 in the Bujinkan 3000th person receives the title shidôshi.

In 2010 40th Finnish person passes godan no shiken.

In 2011 Hatsumi gives first shin gi tai bufû ikkan menkyo.

In 2011 the first godan no shiken are performed in Finland.

In 2011 50th Finnish person passes godan no shiken.

In January 2012 Ôguri passes away.

The 2012 Daikômyôsai will remain the last at least for the time being. Hatsumi’s birthday celebrations continue in the Hombu Dôjô.

In 2013 in the Bujinkan 3300th person receives the title shidôshi.

In March 2013 a Kunoichi Taikai is organized in Japan led by Hatsumi.

In October 2013 Hatsumi announces there wil be no more Daikômyôsai.

In 2013 60th Finnish person passes godan no shiken.

By 2013 10th Finnish person receives jûdan.

In 2014 first Finnish person receives the shin gi tai bufû ikkan menkyo: Lauri Jokinen, Bujinkan Shinden Dojo Finland.

In July 2014 Hatsumi gives first dai shihan menkyo, to Toshiro Nagato and Yukio Noguchi.

In July 2014 Hatsumi gives the first yûshû shihan menkyo.

In 2014 70th Finnish person passes godan no shiken.

In February 2015 Hombu dôjô is moved to another building built close by.

In 2015 first Finnish person receives the yûshû shihan menkyo: Lauri Jokinen, Bujinkan Shinden Dojo Finland.

In 2015 80th Finnish person passes godan no shiken.

In April 2016 the second 42 year cycle begins in Bujinkan.

In 2016 20th Finnish person receives jûdan.

In September 2017 first Finnish person receives the dai shihan menkyo: Lauri Jokinen, Bujinkan Shinden Dojo Finland.

In 2017 90th Finnish person passes godan no shiken.

In the beginning of 2018 daishihan was defined as an administrative title above shidôshi.

In 2019 100th Finnish person passes godan no shiken.

In 2019 30th Finnish person receives jûdan.

By 2019 10th Finnish person receives jûgodan.

Around May 2019 Senô passes away.

In October 2019 Hatsumi gives to Tetsuji Ishizuka the title of Gyokko-ryû sôke.

In November 2019 Hatsumi gives to Toshiro Nagato the title of Shinden Fudô-ryû sôke.

In late 2019 Hatsumi gives the following sôke titles in these styles: Tukumi Takumi Tsutsui Togakure-ryû, Yukio Noguchi Kotô-ryû, Koji Furuta Kumogakure-ryû ja Junichi Kan Gyokushin-ryû.

In March 2020 Hombu Dôjô is closed temporarily as a COVID precaution.

Around 2020 Hatsumi retires from regular teaching.

By 2020 Hatsumi gives to Norio Sakasai the titles of Gikan-ryû and Takagi Yôshin-ryû sôke.

By 2020 Hatsumi gives to Yoshio Iwata the title of Kukishinden sôke.

In August 2020 Hatsumi’s wife Mariko passes away.

In 2022 110th Finnish person passes godan no shiken.

By 2023 10th Finnish person receives daishihan menkyo.

November 2023 marks the first time a Japanese Bujinkan teacher teaches in Finland.

By 2023 40th Finnish person receives jûdan.

By 2023 119th Finnish person passes godan no shiken.

Nearing the end of 2023 it was confirmed that Lauri Jokinen has been found guilty of wrongdoings. That was reported to Japan and BHD amongs others stopped co-operation with him. In February 2024 he apparently withdrew from BSDF activities. Since March 2024 he has been banned from attending Hombu classes.

By 2024 41st Finnish person receives jûdan.

By 2024 16th Finnish person receives jûgodan.

By 2024 11th Finnish person receives daishihan menkyo.

23/11/2023 Bujinkan kata

– Jukka Nummenranta, daishihan, dôjô-chô

23/11/2023 Bujinkan:in katoista

– Jukka Nummenranta, daishihan, dôjô-chô

16/11/2023 Sakki Test

One thing of which Bujinkan is even famous, is the Sakki test. The purpose of the test is to detect a killing intention (from the name’s most common translation), and avoid it. It is used to test for fifth dan – because of which it is also called Godan test – also leading to receiving the teacher title shidôshi.

Takamatsu performed the test to Hatsumi as a surprise after leaving the room and returning stealthily – with a real sword cutting twice, Hatsumi avoiding them with ukemi. Undoubtedly god thing that Takamatsu estimated correctly that he was ready for the test…

In the Bujinkan shinai was chosen as the device, eventually being changed to soft(ish) sword to make it easier for the top of the head in case of hits.

In the earlier years Hatsumi performed the tests himself. Around 2001-2002 possible second attempts were given for the jûyondan (at the time) to perform, 2004 also first attempts. Eventually Hatsumi stopped performing them and tests started to be performed with his permission abroad without his presence – later also in Japan.

The test receiver sits on knees in seiza in front of the test performer and closes eyes ready to receive. The test performer touches the top of the receiver’s head with the sword before lifting it up, also closes eyes, and at a fitting moment delivers the killing intent and strikes towards the receiver’s head. If the receiver avoids at the right moment, the test has been passed, if not, there usually follows one or two retakes during that session. In the past it was required to avoid the strike completely with an ukemi, nowadays it’s enough to take one’s head out of the way while the strike stops at shoulder level.

The performer should be able to deliver the killing intent to ”push” the receiver away – while striking as silently as possible. Possible sources of sound are at least body movement, tightening the hold on the sword, unnecessary back-and-forth movement of the sword and change or breathing. The reason for this is obviously that the receiver has the chance to experience precisely the avodance of the killing intent.

The receiver is in a quite charged state while sitting there ready to receive – and after all it is quite a smart reaction to avoid when hearing an attack towards one’s head…

Because of the charged state there happens quite often false starts as the receiver avoids too early. After those one just has to find a zero state again to continue the test – despite that being not so easy.

After passing it is useful to analyze recollections of the test… after all, there are two possible reasons for passing: either detecting the killing intent and avoiding at the right moment – or a false start happened by chance at the right moment. The full realization might not be reached on that matter, but it is not a bad thing to develop knowledge of yourself…

Also the performer should analyze what happened… on both conclusions. Was the test performed properly?

Thinking about the function of the test, easiest comparison might be spontaneously turning head when noticing someone staring outside of the previous field of vision, or watching the vigilance of animals. Some kind of voiceless communication is transmitted between bodies.

Jukka Nummenranta, daishihan, dôjô-chô

16/11/2023 Sakki-testi

Eräs asia, josta Bujinkan on jopa kuuluisakin, on Sakki-testi. Testissä on tarkoituksena havaita tappava aie (nimen yleisimmän käännöksen mukaan), ja väistää se. Testiä käytetään viidennen dan:in kokeena – josta toinen nimi Godan-testi – jonka myötä saa myös opettaja-arvon shidôshi.

Takamatsu teki testin Hatsumille yllätyksenä poistuttuaan huoneesta ja palattuaan salaa – oikealla miekalla jopa viiltäen kahdesti, jotka tämä väisti kahdella perättäisellä ukemi:lla. Eittämättä hyvä asia että Takamatsu arvioi oikein hänet valmiiksi testiin…

Bujinkan:issa välineeksi valikoitui sittemmin shinai, joka myöhemmin vaihtui pehmeä(hkö)ksi miekaksi säästämään päälakea osumien sattuessa.

Alkuvuosina Hatsumi teki testit itse. 2001-2002 tienoolla mahdolliset uusintayritykset annettiin (silloisten) jûyondan:ien tehtäväksi, 2004 myös ensi-iskuja, ennenpitkää hän väistyi kokonaan testejä tekemästä ja niitä alettiin hänen luvallaan myös pitää ulkomailla ilman läsnäoloaankin – kuten sittemmin myös Japanissa.

Testissä kokelas istuu seiza-polvi-istuntaan testin pitäjän eteen ja sulkee silmänsä valmiina vastaanottamaan. Testin pitäjä koskettaa kokelaan päälakea miekalla ennen sen nostamista ylös, sulkee myös silmänsä, ja sitten sopivalla hetkellä välittää tappavan aikeen ja lyö kohti kokelaan päätä. Mikäli kokelas väistää oikea-aikaisesti, hän on läpäissyt testin, mikäli ei, on edessä yleensä sillä istunnolla 1-2 uusintayritystä. Aikaisemmin vaatimuksena oli väistää kokonaan ukemi:lla, sittemmin pään vieminen sivuun on riittänyt lyönnin päättyessä hartiatasalle.

Testin pitäjän tulee pystyä välittämään tappava aie ”työntääkseen” kokelaan edestä – samalla lyöden niin äänettömästi kuin mahdollista. Mahdollisina äänen lähteinähän ovat ainakin vartalon liikuttaminen, otteen tiukentaminen kahvasta, miekan tarpeeton edestakainen liike ja hengityksen muuttuminen. Tämä tietenkin sen takia että kokelas pystyy saamaan kokemuksen nimenomaan tuon aikeen väistämisestä.

Kokelashan on siinä istuskellessaan aika virittyneessä tilassa – valmiina vastaanottamaan – ja onhan se myös ihan fiksu reaktio väistää jos kuulee jonkun hyökkäävän kohti päätään…

Virittyneen tilan johdosta usein tulee “varaslähtöjä”, kokelaan väistäessä liian aikaisin. Niistä pitää vaan pystyä nollaamaan itsensä yrityksen jatkamiseen – vaikkei se välttämättä helppoa olekaan.

Läpäistyn testin jälkeen kannattaa sitten analysoida muistikuvia testistä… syitä onnistumiseenhan on kaksi mahdollista: joko havaitsi aikeen ja väisti oikealla hetkellä – tai sitten varaslähtö osui vahingossa oikeaan hetkeen. Välttämättä lopulliseen varmuuteen asiassa ei pääse, mutta ei se itsetuntemuksen kehittäminen huonokaan asia ole…

Myös testin suorittajan kannattaa analysoida tapahtunutta… kummankin lopputuloksen kohdalla. Pystyikö hän antamaan testin kunnolla?

Jos tuon testin toimintaa pohtii, niin ehkä helpoin verrokki on se jos on sattunut luontaisesti kääntämään päätään nähden jonkun tuijottavan (aiemman) näkökentän ulkopuolelta, tai jos on seurannut eläinten valppautta. Jotain sanatonta viestintää liikkuu kehojen välillä.

Jukka Nummenranta, daishihan, dôjô-chô

25/06/2023 Vyöarvo ja graduoinnit

Vyöarvot

Japanilaisissa taistelutaidoissa on nykyään yleisesti käytössä laskevilla kyû ja niitä seuraavilla nousevilla dan -asteikoilla numeroidut ns. vyöarvot. Tämä järjestelmä on tietääkseni peräisin Jigorô Kanô:lta, joka otti ne käyttöön aiempien lajien pohjalta urheilulajiksi kehittämässään Jûdô:ssa erottamaan aloittelijat ja kilpailijat toisistaan.

Sekä kyû että dan tarkoittavat käännettynä astetta. Yleisen tulkinnan mukaan kyseessä olisivat “oppilaan” ja “opettajan” – tai jopa “mestarin” – asteet, mutta tämä lienee perua siltä ajalta, kun länsimaihin saapui muutamia mustan vyön saavuttaneita eri lajien harjoittelijoita, jotka luonnollisesti alkoivat opettamaan. Varsinkin Bujinkan budô taijutsu:ssa kannattaa ennemmin käyttää vaikka nimityksiä “aloittelijan aste” ja “harjoittelijan aste”; toisaalta siksi, että taidossa nimelliset opetusoikeudet kulkevat erikseen, toisaalta ei todellakaan kannata ajatella itseään opettajaksi – tai ainakaan mestariksi – vain sen vuoksi että on saanut luvan käyttää mustaa kangaspalaa pitämässä keikogi:n takkia kiinni.

Kyû/dan -järjestelmää ennen oli eri taistelutaidoissa käytössä erilaisia arvoasteikkoja, jotka lähinnä osoittivat erilaisten pätevyyksien saavuttamista. Alla näistä pari esimerkkiä:

Shoden            Mokuroku               Kirigami            Kirikami

Chûden            Nakagokui              Shoden            Mokuroku

Okuden           Gokui                     Chûden            Menkyo

Menkyo           Menkyo                   Okuden            Menkyo kaiden

Kaiden            Menkyo kaiden        Kaiden

Näissä esimerkiksi koulukunnan tietyn osion (esim. shoden, chûden, okuden) oppimisen (tai oikeastaan opin vastaanottamisen…) jälkeen saattoi saada tietyn arvon. Ylimmistä termeistä menkyo tarkoittaa yleensä opetusoikeutta ja menkyo kaiden tai kaiden tarkoittaa yleisesti täyttä pätevyyttä ko. taistelutaidossa.

Opettaja-arvot

Kuten edellä mainitsin, Bujinkan budô taijutsu:ssa on erikseen vielä opettajanimikkeet, ja näin on myös monissa muissa lajeissa. Alla oma järjestelmämme ja sen oikealla puolella ihan vaan näön vuoksi toinen järjestelmä:

Shidôshi-ho        Renshi

Shidôshi            Kyôshi

Shihan              Hanshi

Daishihan

(Sôke)

Järjestelmässämme shidôshi-ho on apuopettajan arvo, joka voidaan myöntää 1.-4.dan:in saavuttaneelle. Hän saa opettaa shidôshi:n alaisuudessa. Shidôshi -opettajanarvon saavuttaa läpäistessään 5.dan:in testin. Shihan on oppilailta saatu kunnianimi yleensä 10.dan:in arvon saavuttaneelle shidôshi:lle. Daishihan-titteli lisättiin vuonna 2014 pitkäänharjoitelleille jûgodan:eille. Sôke taas on koko tyylisuunnan “perheenpää”.

Arvojen myöntäminen

Mutta palatakseni vyöarvoihin: Ne on ehkä sopivinta nähdä opettajan oppilaalleen määrittäminä virstanpylväinä tämän harjoittelussa. Ehkä rakentavin tapa katsoa vyöarvovaatimuksia on ajatella: “Tuossa arvossa minun pitäisi osata sellaisia asioita sellaisella tavalla”. Vyöarvoja ei ole tarpeen verrata henkilöiden välillä (vaikka niin luonnollisesti tehdäänkin – ihmisiähän me vain olemme, ja luokittelu on toisinaan tarpeen), vaikka onhan se tietenkin myös ulkoinen merkki harrastajan tasosta.

Vyöarvojen myöntämiseen on olemassa kolme eri ajoitusta:

1. Ennen vaadittavan taitotason saavuttamista

2. Vaadittavan taitotason saavuttamisen hetkellä

3. Vaadittavan taitotason saavuttamisen jälkeen

Näistä ensimmäinen on tarkoitettu kannustamaan (lue: painostamaan) oppilas harjoittelemaan ankarammin saavuttaakseen hänelle myönnetyn arvon, keskimmäinen on vaikea ajoittaa ja kolmas on käytännössä palkinto siinä vaiheessa, kun eri osapuolet jo tietävät harjoittelijan uuden arvon ansainneeksi.

Tämän voi vielä sekoittaa harjoittelijan kolmella eri arvolla:

1. Minkä arvoinen oppilas katsoo itse olevansa

2. Minkä arvoinen opettaja katsoo oppilaan olevan

3. Minkä arvoisena kanssaharjoittelijat näkevät ko. oppilaan

Kun nämä kaksi kolmen sarjaa ymppää yhteen, niin on ehkä helpointa vain tuijottaa omaa vyöarvoaan eikä yrittää vertailla sitä muiden arvoihin…

Graduoinnit

Vyöarvoja saatetaan myöntää milloin tahansa tai sitten erityisissä graduoinneissa. Eli on taas muutama vaihtoehto:

1. Opettaja myöntää oppilaalle korkeamman vyöarvon

2. Opettaja pitää oppilaalle yllätysgraduoinnin

3. Oma opettaja tai joku muu kehottaa oppilasta graduointiin

4. Oppilas haluaa korkeamman vyöarvon ja ilmoittautuu graduointiin

Graduoinnin “lähtöärsyke” voi käytännössä tulla siis joko opettajalta tai oppilaalta. Mikäli opettaja ehdottaa graduointia oppilaalle, on hän hyvin todennäköisesti tehnyt jo päätöksensä – tai sitten haluaa asiasta vielä lisävarmistuksen. Kummassakin tapauksessa graduointi on harjoittelijalle tilaisuus näyttää taitonsa ja harjoitteluasenteensa. Näyttöjen pohjalta sitten opettaja – tai mahdollinen kollegio – tekee lopullisen päätöksensä.

Mikäli graduointi tulee yllätyksenä, ei kannata murehtia, vaan antaa vaan tulla itsestään ulos mitä osaa; epäonnistua ei oikeastaan voi: Joko on uuden arvon arvoinen tai sitten opettaja oli saanut paremman kuvan kuin mitä painetilanteessa harjoittelija saa itsestään ulos. Mikäli graduoinnista taas tietää etukäteen, on siihen syytä valmistautua: Jos ei itsensä takia, niin osoittaakseen kunnioitustaan opettajalleen ja muille harjoitustovereilleen.

Graduointiin valmistautuminen pitää tietenkin sisällään riittävän tai mahdollisimman ajoissa graduointivaatimuksiin tutustumisen. Niiden sisältö riippuu tietenkin tyylistä ja opettajasta, mutta yhteistä lienee olevan se, että niiden osaaminen edes jossain määrin olisi positiivista uuden vyöarvon saamista silmälläpitäen. Kun sitten harjoitellessaan huomaa millä osa-alueilla on omissa taidoissa puutteita, kannattaa ottaa taas mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yhteyttä opettajaan tai vanhempiin harjoittelijoihin, jotka voisivat näitä osioita opettaa. Tässä vaiheessa viimeistään huomaa, ettei harjoittelemista (yleensäkään) kannata jättää pelkkien normaalien harjoitusaikojen kontolle…

Mitä graduointiin valmistautumiseen muuten tulee, niin tietenkin luontaistoiminnoista on syytä pitää huolta: Riittävä ja oikeanlainen ravinto oikealla ajoituksella, nesteen nauttiminen ennen graduointia ja mahdollisesti aikana, riittävä lepo ennen graduointia, sekä keskittyminen itse tilaisuuteen.

Entä sitten kun kaikki taputtavat karvaisia kätösiään yhteen ja uusi hieno vyöarvo on myönnetty?

– Sitten voi alkaa pohtimaan “olinko nyt tämän arvoinen vai annettiinko tämä etukäteen?” – tai vaikka “olenpas minä tosi hyvä!”

– Voi keskittyä harjoittelussaan niihin virheisiin, joita mahdollisessa graduointitilaisuudessa nousi esiin – kyllä, aivan varmasti virheitä tuli – niiden pohjalta pääsee kehittymään

– Voi varovaisesti alkaa vilkuilemaan seuraavan vyöarvon vaatimuksia – se tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin… vaikka yllätyksenä…

– Mutta tärkeimpänä kaikesta, voi ottaa opiksi ja jatkaa harjoittelua…

_ _

Jukka Nummenranta, daishihan, dôjô-chô

– Kesäkuun 25, 2023 muistin lisätä daishihan:in artikkeliin…

25/06/2023 Grades and Testing

Grades

Japanese martial arts nowadays generally use grades with decreasing kyû and increasing dan numbering. To my understanding this system was comes from Jigorô Kanô, who started to use them in the sport he created from earlier arts, Jûdô, to separate beginners and competitioners.

Both kyû and dan can be translated to mean grade. In popular view they would be grades for “student” and “teacher” – or even a “master” – but I suppose this comes from the time when a small number of people that had achieved a black belt arrived to Western countries, and naturally began to teach. Especiall in Bujinkan Budô Taijutsu it’s better to use for example titles “beginner’s grade” and “practitioner’s grade”; on one hand because the official teaching licences come separately, on the other hand because and shouldn’t think of himself/herself as a teacher – or even worse a master – just because one has been authorized to use a black piece of fabric to keep the keikogi jacket from flapping about.

Before the kyû/dan system martial arts used different ranking structures, that portrayed achieving different qualifications. Here’s a few examples:

Shoden            Mokuroku               Kirigami            Kirikami

Chûden            Nakagokui              Shoden            Mokuroku

Okuden           Gokui                     Chûden            Menkyo

Menkyo           Menkyo                   Okuden            Menkyo kaiden

Kaiden            Menkyo kaiden        Kaiden

In these examples after learning (or maybe more correctly receiving the teachings…) a certain part of the style (for example shoden, chûden, okuden) one might get a fitting grade. Of the higher terms menkyo generally means a right to teach and menkyo kaiden or kaiden full proficiency in the style.

Teacher Titles

As I wrote Bujinkan Budô Taijutsu has a separate licences for teachers, as many other styles. Here’s our system and on right side of it system of another style just as an example:

Shidôshi-ho        Renshi

Shidôshi            Kyôshi

Shihan              Hanshi

Daishihan

(Sôke)

In our system shidôshi-ho is a title for assistant teacher and can be given to person who is graded from 1st to 4th dan. He is allowed to teach under the supervision of a shidôshi. The right for teacher’s licence shidôshi is achieved when passing 5th dan test. Shihan is a honorary title given by students for a shidôshi who generally has achieved 10th dan. Title of daishihan was added in 2014 for jûgodan who have been training for a long time. Sôke is the “head of family” for the whole style.

Awarding Grades

But back to the practitioner ranks: They might most appropriately be seen as mileposts defined by a teacher to the student for the training path. Maybe most constructice way to look at grade requirements is to think: “At that grade I should be able to perform certain things in a certain way.” It is not necessary to compare the grades between people (even if we naturally do that  – we are only humans, and classification is sometimes useful), even though it is a visible symbol of the practitioner’s skill level.

There are three timings for giving a grade:

1. Before reaching the required skill level

2. When the skill level is reached

3. After reaching the skill level

The purpose of the first one is to encourage (or to pressure) the practitioner to train harder in order to achieve the given grade, middle on is difficult to time and third one is in actuality a prize when different parties already know the pracitioner has earned the new grade.

This can be made more confusing with three different grades a practitioner has:

1. What level the practitioner considers having

2. What level the teacher considers the practitioner has

3. What level other practitioners consider the practitioner has

When one lumps together these two trio, it just might be easier to look at one’s own grade without comparing it to others…

Testing for Grades

Grades may be given at any point or with tests. So again we have some options:

1. Teacher gives the practitioner a new grade

2. Teacher surprises the practitioner with a test

3. Teacheror somebody else encourages the practitioner to go for a test

4. The practitioner wants a higher grade and applies for a test.

So the “spark” for grade testing may come from teacher or the pracitioner. If it is the teacher, he/she has most likely already made a decision – or wants confirmation for it. On both cases the practitioner has an opportunity to show his/her skill and training attitude. According to the performance the teacher – or possible panel – makes the decision.

If the testing comes as a surprise there’s no need to worry, just let out what one knows. One actually cannot fail: Either one shows to be worth a new grade or the teacher had formed a better image of the skill level than what the practitioner was able to present in the stressful situation. On the other hand if one has been forewarned about the testing, one should prepare for it: If not for oneself, then to show respect for the teacher and other practitioners.

Preparing for a grade test of course includes familiarization with the grade requirements in necessary depth and as early as possible. What the requirements contain naturally varies according to style and teacher, but a common point tends to be that knowing the requirements at least in some level seems to be help getting a new grade. And when training one notices what areas of study are lacking, one should contact early enough the teacher and more experienced practitioners, who could teach the necessary skills. At the latest the practitioner now notices that training shouldn’t (even generally) be left just for the regular classes…

Also considering the preparations one mustn’t forget the natural functions: Suitable amount of good nutrition with good timing, hydrating before the test and possibly during, resting before the testing, and focusing on the event.

And what to do everyone is clapping their hairy palms and one has a shiny new grade?

– Then one can start pondering “was I worth this or did I get it before the time?” – or “wow I’m so good!”

– One can concentrate training to correct the errors that possible test brought to surface – yes, there always is – in order to advance

– One can sneak a peek for the requirements for next grade – it’ll come up at some point… and could be a surprise…

– But most importantly, learn and go forth with the practicing…

_ _

Jukka Nummenranta, daishihan, dôjô-chô

• June 25th, 2023, I remembered to add Daishihan to the article…