Rokushakubô – väline kehittymiseen

Rokushakubô – väline kehittymiseen

Kirjoittanut shihan Moti Nativ, ja julkaistu englanninkielisenä kirjassa “Bujinkan Budô Taijutsu – Exploring the Essence of the Martial Arts“.

Käännetty ja julkaistu tällä sivustolla Moti Nativ:in ja Alex Esteve Calero:n luvalla.

Kääntäjä Jukka Nummenranta

Taustaa

Vuonna 1330 Yasushimaru Kurando istutti rokushakubôjutsu:n juuret perustaessaan Kukishin ryû:n. Noista juurista kasvoi jättimäinen puu, joka kasvaa edelleen.

En ole välttämättä ainoa, joka hämmästyi kuullessaan tarinan urheasta nuoresta taistelijasta, joka tunkeutui linnaan pelastaakseen siepatun vanhan keisarin, ja taisteli takaa-ajavia vartijoita vastaan salaisilla sauvatekniikoilla menetettyään naginata:nsa terän. Nerokkaan operaation jälkeen vapautettu keisari Go-Daigo antoi Kurando:lle nimen “Kuki”, koska hän oli taistellut kuin yhdeksän demonia.

Monesti harjoitellessani :lla kysyin itseltäni noista salaisista tekniikoista. Eräänä päivänä lakkasin kysymästä, ja kohtasin vastaukset. Nykyisin aina käyttäessäni :ta aistin nuo salaiset tekniikat.

Voit ihmetellä kuinka saavutin tuon tunteen. Sainko sen lukemalla jotakin tai Hatsumi-sensei:n sanoista minulle. Kyllä, luen paljon, puhuin Hatsumi:n kanssa ja kuuntelen häntä monissa tilanteissa, mutta tietoisuus kasvoi syvältä vartaloni sisältä monien vuosien kokemuksista :n kanssa. Tämä on lähteenä totuudelle joka yhtäkkiä iskee sisimpäämme ja mieleemme monen vuoden harjoittelun jälkeen. Itse asiassa teemme monia löytöjä kun annamme mennä ja jatkamme harjoittelua.

Muistoni ilmiöstä on se, että vaikka kehityin vähän kerrallaan, uuden näkemyksen kohtaaminen aina yllätti minut. Esimerkiksi ensimmäistä kertaa kun tajusin :sta tulleen käteni jatke pystyin helposti fokusoimaan sen maaliini.

Jotkus noista löydöistä tapahtuivat kun onnistuin iskemään hyökkääjää rokushakubô:lla täydellisellä ajoituksella, työntämään tai jopa nostamaan, lukitsemaan, kuristamaan häntä tai hallitsemaan hänet vaivatta. Kun pystyin “pistämään” häntä :lla kuin yari:lla tai “viiltämään” kuin käyttäisin naginata:a. Kun :n reuna saattoi olla pehmeä tai karhea aivan kuin nyrkkini, kun pystyin nojaamaan siihen hypätessä, potkaistessa ja lyödessä tai vetäessäni miekkani. Kun -tekniikoista tuli yhtä taijutsu:ni kanssa.

Rokushakubô – johdanto

Ylläolevasta lauseesta saatat saada välähdyksen erilaisista tavoista käyttää :ta, mutta sanat ja ajatukset sellaisinaan eivät riitä antamaan intuitiivista tunnetta jota tässä yritän kuvailla.

Muista että salaisuudet lakkaavat olemasta salaisuuksia kun paljastat ne. Useimmiten ne ovat verraten yksinkertaisia ideoita jotka tulevat käytännöllisiksi tietyillä taitotasoilla.
Esimerkiksi kyky vaihtaa joukko peräkkäisiä fokusoituja iskuja yhdeksi virtaavaksi liikkeeksi menettämättä hyökkäyksen tai puolustuksen tarkkuutta tai tehokkuutta.

Puhuessani :sta kuvaan (tässä lyhyesti) itse asiassa monia harjoitusvuosiani Bujinkan:in tiellä.

Ensimmäinen tapaamiseni :n kanssa oli 1975 aloittaessani harjoitteluni Bujinkan:issa. Todellinen -harjoitteluni alkoi 1978. Kärsin silloin polveni loukkaantumisesta. Molemmat polveni olivat huonossa kunnossa, pilaten kykyni potkia, hypätä tai nostaa painoja. Kaikki, mikä toi painetta polviini, oli epämieluisaa ja toisinaan hyvin kivuliasta. Keskityin aseharjoitteluun, pääasiassa ja hanbô.

Pääasiallinen -harjoittelupaikkamme oli armeijan vanhan tukikohdan pihamaa, jota ympäröivät erimuotoiset eukalyptuspuut (joita käytimme kiipeilyharjoitteluun) ja kaikenlaiset pensaat (parhaimpia piiloutumis- ja ryömimintekniikoihin). Maa oli polveilevaa ja reikäistä, joten surukseni ympärystön asukkaat käyttivät tätä yleistä aluetta kaatopaikkana.

Pelkästään :n kanssa harjoittelualueelle käveleminen pakotti minut kuuntelemaan vartaloani ja liikuttamaan :ta siten ettei se häiritsisi kävelyäni esteiden yli ja ali.
Olin sikäli onnekas, että opettajani shihan Doron Navon toi mukanaan Japanista hyvälaatuisen :n, joka oli tehty raskaasta, sileästä puusta, joka oli miellyttävää pidellä ja käyttää harjoitteluun. Käytän vielä tänäkin päivänä tätä samaa :ta jota kosketin ensimmäistä kertaa yli 26 vuotta sitten.

Perusajatukset

Olet voinut jo huomata useita aikaisesta -harjoittelustani nousseita perusajatuksia: harjoittelupaikka, itselle sopivan :n valitseminen ja sen kuljettaminen.

Aloittelijoille suositellaan -harjoitteluun suurta, avointa aluetta. Voimme silloin keskittyä perusasentoihin, liikkumiseen ja vartalon asennon hallintaan -tekniikoita tehtäessä.

Sitten kun saavutamme tason, jossa olemme tietoisia ympäristöstämme menettämättä tehokkuutta tekniikoiden suorittamisessa, meidän pitäisi siirtyä toisiin paikkoihin. Näissä voisi olla esteitä tai esineitä, jotka pakottavat meidät liikumaan niiden ympäri, yli tai ali tai käyttämään niitä lisäämään toimiemme tehoa tai tarkkuutta.

:n valitsemisesta: meidän tulee harjoitella painoltaan, pituudeltaan ja paksuudeltaan erilaisilla malleilla. Tämä auttaa hallitsemaan :ta. On hyödyllistä merkitä toinen pää: silloin on helpompi erottaa oikea vasemmasta ja etuosa takaosasta. Lisäksi tällöin voit :ta käyttäen harjoitella yari– tai naginata-tekniikoita.

:n kuljettaminen on erittäin tärkeätä. Tämä antaa mahdollisuuden käyttää :ta ei ainoastaan taisteluvälineenä, vaan joihinkin sauvojen alkuperäisistä tarkoituksista. Ihmiskunnan historia muistuttaa että meillä on sauva mukanamme myös muihin tarkoituksiin. Tunnistamme sauvan kävelemisen apuvälineenä tai työkalujen osana. Yksi esimerkki, jonka Doron mielellään toi esiin -harjoittelussa oli tapa, jolla paimenet käyttävät pitkää sauvaa laumansa kaitsemiseen. Doron korosti sitä seikkaa, että paimenet leikittelevät sauvallaan seistessään tai kävellessään kedolla olevaa laumaa valvoessaan. Hän väitti että aseen kanssa leikitteleminen on olennaista taitojemme kehittämisessä, koska se jalostaa suhdettamme :hon.

ja Taijutsu

Meidän tulee keskittyä vartaloomme (taijutsu), eikä pelkästään :hon. Meidän tulee muistaa että Budô:ssa on väline, mutta vartalomme on tavoite. Haluamme kehittyä fyysisesti ja henkisesti :n avulla.

On myös tärkeätä pitää mielessä, että väärällä tavalla liikkuminen pitkää ja raskasta asetta käytettäessä aiheuttaa energian tuhlaamista ja saattaa kehittää rasitusvammoja pitkällä aikavälillä.
Itse asiassa antaa meille mahdollisuuden korjata taijutsu:amme. on suuri apu liikkeidemme hienosäädössä. Sen voi selittää helposti tieteellisesti: Kun ojennamme vartaloamme ja kasvatamme etäisyyttämme :n paino ja pituus saavat virheemme näkymään räikeän selvästi.

Kuten varmasti ymmärsit aivot ovat vähemmän tietoisia vartalon tietyistä osista kuin toisista. Tietoisuus on suurempi kielessä ja sormissa kuin kyynärpäissä ja lantioissa. :lla harjoitteleminen hioo kykyämme kehittää vartalon kaikkien osien käyttöä.

Minun täytyy korostaa tässä että kehittyminen riippuu suuresti siitä, että sinulla on opettaja (sensei – ohjaaja), joku joka valvoo harjoitteluasi ja osoittaa virheesi. Joku joka ohjaa sinua ja kertoo sinulle kun olet valmis korkeammalle tasolle. On erittäin todennäköistä että harjoittelu yksinään voi saattaa sinut väärien liikkeiden ansaan; pahinta on että niistä tulee huonoja tapoja jotka ovat vaikeita korjata.

Kehitystasot

Kehityksen voi kuvata tapahtuvan kolmessa päätasossa, jotka kaikki voidaan edelleen jaotella.
Ensimmäinen vaihe on perustekniikoiden ja perinteisen kata:n sisäistäminen.
Toisessa vaiheessa Bujinkan:isa opitaan Happôhikenjutsu:n kautta – särkemällä perinteinen kata muuttamalla perusparametreja (esim. kulma, etäisyys, rytmi) tai käyttämällä erilaisia aseita.
Nämä kaksi tasoa johtavat sinut Shinkengata:n tasolle (kolmas taso), toteutettuna luonnollisella tavalla (ajattelematta), jossa voit aistia ja käyttää -tekniikoiden salaisuuksia.

Budô:ssa on tavallista käyttää termejä Shu, Ha, Ri luokittelemaan kehitystasoja. Käytän noita termejä apuna selventämään ajatuksiani.

Shu

Shu:lla tarkoitetaan perinteisen kata:n oppimista ja tutkimista. Jotkut myös katsovat tämän tason tähtäävän jutsu:un (taito), jonka tulisi antaa meille perusta :lle (tie).

Tarvitsemme kärsivällisyyttä kunnes tulemme tutuiksi perusteiden kanssa, mikä tarkoittaa systemaattista monien vuosien harjoittelua. Meidän täytyy olla tarkkoja ja tutkia itseämme varmistuaksemme siitä, että tähtäämme kohti oikeita liikkeitä. Tämä on Budô-harjoittelun periaate, mutta tunnen sen olevan erityisen merkittävä -harjoittelussa.
Tällä menetelmällä harjoitteleminen johtaa todennäköisesti pisteeseen, jossa pystyy käsittelemään :ta käyttämättä lainkaan voimaa. Tämä tarkoittaa myös sen tason saavuttamista, jossa harjoitellaan täydellä tietoisuudella vartalon asennosta ja liikkumisesta (kamae ja sabaki).

Kun olemme tutustuneet :hon hyvin alustavassa harjoittelussa, olemme valmiit keskittymään ajoitukseen ja etäisyyteen perinteisessa kata:ssa.

Ilman pienintäkään epäilystä sanoisin tämän olevan kaikista tärkein taso käsittäen arvokkaimmat opit. Syinä tähän ovat:

Tärkein ja ensimmäinen syy on yksinkertaisesti se, ettet voi jättää tätä vaihetta väliin; kuten kaikissa projekteissa me tarvitsemme aloituspisteen ja rakenteen.

Toiseksi perinteinen kata tuo meille taistelijoiden ja opettajien tietouden ja kokemuksen, ja itse asiassa kuljettaa -tekniikoihin kätketyt salaisuudet halki vuosisatojen.
Tällä tasolla on tärkeätä olla hyvä teknikko; työskennellä seuraten tarkasti saamiamme sanallisia ja kuvallisia ohjeita, ja täydentää niitä opettajien antamilla suullisilla ohjeilla ja tiedolla.

Nyt tarvitsemme harjoitteluparin. Sekä hyökkääjän että puolustajan tulee pitäytyä perinteisessä kata:ssa. Minun harjoittelutavoitteeni on tehdä perinteinen kata eläväksi.

Tässä vaiheessa me opimme kata:n molemmat puolet, sekä hyökkääjän että puolustajan osat kata:n suorittamisessa. :n luonteenomaisuuksista johtuen koemme eri tavalla puolustuksen ja hyökkäyksen. Taistelutaitojen olemus on hyökkäyksen ja puolustuksen ymmärtämisessä. Jotkut saattavat käyttää termiä “taistelijan vaisto” (warrior intuition) kuvatakseen tämän harjoittelun lopputulosta.
Tässä me ymmärrämme syyn jokaiselle kata:n liikkeelle, yhteyden :n ja taisabaki:n kanssa sekä kata:n virtauksen (nagare).

Koska bô kata:t on koostettu siten, että toinen käyttää miekkaa puolustuksessa tai hyökkäyksessä toisen käyttäessä rokushakubô:ta, me itse asiassa opimme käyttämään miekkaa harjoittelemalla :lla.

Ha

Seuraavalle tasolle siirtyminen ei tapahdu yhdellä selkeällä askeleella. Hatsumi:n opettamistavan mukaan, Happôhikenjutsu:n periaatteita käyttäen, me koemme :n monen ryûha:n monissa tekniikoissa. Saatat ehkö muistaa kuinka Hatsumi opetti meille Gyokko ryû bôjutsu:a, vaikka Bujinkan:in virallinen historia viittaa bôjutsu:n kuuluvan Kukishin ryû:n taitoihin. Joten me omaksumme edistyneitä ideoita vaikka olemme vasta aloittelijoita ja evoluution tapaan löydämme itsemme korkeammalta tasolta. Tämä taso luokitellaan Budô:ssa termillä “ha“.

Nyt me “leikimme” kata:lla. Tässä vaiheessa menemme luovalle tasolle. Haluamme särkeä muodon, mutta pysymme kata:n periaatteissa. Tämä on “henka:a” – variaatioita.

Ajattelen nyt olevan hyvä hetki seisahtaa hetkeksi ja puhua syystä kehittää rokushakubô-taitojamme. Monesti minulta on kysytty, joskus kriittisellä tavalla, miksi panostaa niin paljon epäkäytännölliseen aseeseen (kukaan ei tänä päivänä kulje parimetrisen sauvan kanssa). Itse asiassa olen jo kertonut yhden tärkeän syyn -harjoitteluun kun mainitsin sen olevan tehokas väline taijutsu:mme kehittämisessä.

Mutta paljoon tätä enemmälti -harjoittelu kasvattaa meitä taistelutaiteilijoina. Pitkä ase antaa meille paremman ymmärryksen ja hallinnan etäisyydestä ja ajoituksesta. ei ole pelkästään ase pitkän etäisyyden tekniikoihin; me pääsemme tasolle jossa käytämme sitä lyhyeltä etäisyydeltä (taistelussa kasvokkain). Ainutlaatuinen asia on mahdollisuutemme muuttaa etäisyyttämme yli kolmesta metristä nollaan.

Lopputuloksena, vaikkakaan emme kuljeta pitkää sauvaa päivittäin mukanamme töihin emmekä varmastikaan mene sellainen mukanamme ravintolaan tai teatteriin, :n taistelutaidot muokkaavat lyhyempien aseiden tekniikkaamme todella tehokkaaksi ja käytännölliseksi.

Kun särjet muotoa, sinun tulisi käyttää ja pysyä yhteydessä perinteisen kata:n ajatuksiin:

a. Tällä menetelmällä Hatsumi-sensei opettaa meitä – aloittaen aina perusmuodosta.

b. Teet henka:a – tarkoittaen että muutoksella perusmuodosta tulisi olla syy tai looginen selitys.

c. Harjoittelumenetelmän kannalta sinun tulee tuntea tie takaisin alkupisteeseen. Jos menetät tämän yhteyden sinun täytyy ottaa se varoituksena siitä, että saatat olla erkanemassa tehokkaasta harjoittelusta.

d. Tehokkaiden variaatioiden suorittamiseen tarvitaan erinomaista perustekniikan hallintaa. Tehokkaat variaatiot syventävät perustekniikan ymmärtämistä. Muista että perinteisen kata:n “salaisuudet” annettiin meille monen taistelijasukupolven kautta.

Monesti aloittelijat ovat kertoneet olevansa ymmällään. He tuntevat nujertuvansa variaatioiden alle ja itse asiassa valittavat tuntevansa olevansa eksyksissä. Tästä minulle tulee aina mieleen valtameren keskellä oleva merimies, joka on kadottanut ankkurinsa tai ehkä kompassinsa (käytännössä epävarmuus ja turhautuminen ovat varsin tyypillisiä harjoittelussamme joten täytyy oppia leikittelemään ja suoriutumaan tässä tilanteessa).
Kyllä, kun harjoittelet itseksesi ja vielä tärkeämmin kun opetat muita, on tärkeätä pysyä suunnassa.

Henka:lla on monia hienostuneisuuden tasoja. En ryhdy tässä selittämään tätä pikkutarkasti. Käytän joitain esimerkkejä antaakseni sinulle ymmärrystäni henka:sta ja tavasta päästä yli muutosvapauden monimutkaisuudesta.

Ensimmäinen ja helpoin tehtävä on muuttaa kata:n viimeinen liike. Humoristisesti voisin sanoa – tapa harjoitteluparisi eri tavoilla.

Toinen ajatus, ei kuitenkaan kovin kaukana edellisestä, on valita kata:sta yksi tai useampia liikkeitä, mielellään kata:n sisältävään periaatteeseen viittaavat, ja yritä suorittaa ne muuttaessasi etäisyyttä ja aseita.

Hienostuneempaa, minun mielestäni, on suorittaa kata useampaa kuin yhtä hyökkääjää vastaan. Tällöin sinun täytyy muuttaa liikkeiden alkuperäistä tarkoitusta. Esimerkiksi vaihda :n kääntäminen puolustukselliseksi tai hyökkäykselliseksi iskuksi. Myös sabaki:a tai kamae:ta tarvitsee muuttaa kun tilaa (kûkan) ja ajoitusta käytetään eri tavalla.
Sinun täytyisi myös käsitellä ura-puolta, eli vastustaja irtautuu ja nousee voittajaksi ellet reagoi ja ota voittoasemaa takaisin.

Kaikki ylläolevat sisältävät loputtomasti tekniikoita.
Älä unohda palata perusteisiin ajoittain. Jos huomaat kehittyneesi perustekniikoiden suorittamisessa, tämä on merkki siitä että olet oikealla tiellä ().

Ri

Olemme seuraavassa vaiheessa – ri. Mitä teemme nyt? Tässä vaiheessa sinun vartalosi tulisi tietää mitä tehdä. Tässä vaiheessa emme ajattele. Vartalo liikkuu tunteen ohjaamana. Tätä tarkoittaa “nollana” (zero) oleminen. Tällöin tietoisuus, kyky ja ymmärrys (knowledge, ability and understanding; KAU) ovat yhdistyneet mielessämme, sisuksissamme ja sydämessämme tai kuten yleisessä fraasissa “vartalo, mieli ja henki”.

Tässä vaiheessa lopetat salaisten tekniikoiden etsimisen – koska vaistoat ne. Nyt et enää välitä salaisuuksista koska sinulla on omasi. Tällä tasolla -harjoittelulla hankittu KAU tuodaan esiin ja yhdistetään kaikkien muiden tekniikoiden suorittamisessa. Tätä on :n vaikutus shinkengata:an.

Periaatteiden ja ajatusten opettaminen

Jonkin aikaa sitten näytin Hatsumi:lle kuvan Carmel:ista, kolmivuotiaasta pojastani, seisomassa Seigan no kamae:ssa sensei:ltä lahjana saamansa shôtô:n kanssa. Hatsumi:n ensimmäiset sanat olivat että meidän tehtävänämme on pitää huolta seuraavasta sukupolvesta.
Kyllä, on olemassa toinen aste tai ulottuvuus: Opettaminen – sensei:ksi tuleminen, seuraavan sukupolven ohjaaminen. Tällöin otat vastuun oppilaistasi. Minun mielestäni kaavana on, että opettaminen tarkoittaa vastuullisuutta.

Suurin ongelma, johon olen törmännyt tässä asteessa on ollut vaikeus opettaa ja antaa kokemustani seuraavalle sukupolvelle. Vaikka uskon, että Budô:n opettamisen pitää tulla sydämestä, meni monta vuotta kehittää itseäni tyydyttävä opettamismenetelmä.

Huomasin erittäin vaikeaksi vaatia oppilaitani seuraamaan ohjeita ja periaatteita joista olen kertonut tässä artikkelissa. Kun katson taakse aikaan jolloin olin oppilaana, en muista opettajaltani yhtään vaatimusta. Kaikki mitä tein kumpusi omasta motivaatiostani oppia :ta.
Joten ymmärsin, ettei opettamisen ja oppimisen välillä ole vastaavuutta. Ne ovat erillisiä asioita.

Kun päätät ottaa opettajan tehtävän sinun täytyy olla tietoinen, että olet esimerkki ja malli matkittavaksi. Monestikaan se mitä puhut, ei ohjaa oppilaitasi, vaan se mitä teet.

Kokemuksestani tämä on todellinen testi KAU:llesi, jossa saat realistista palautetta osaamisestasi.

Muista että oppilaasi saattavat heijastaa omia virheitäsi ja puutteitasi. Käytä tätä tosiasiaa hyväksesi. Käytä tehtävääsi opettajana omien virheittesi korjaamiseen. Jos elät rauhassa tämän ajatuksen kanssa, tulet jatkamaan.
Kun oppilaasi ymmärtävät sinua ja pystyvät oppimaan sinulta, sitten voit taputtaa itseäsi olalle.
Kun joku kehuu sinulle oppilaasi kykyjä, sinun tulee olla iloinen ja ylpeä.
Kun oppilaasi aloittaa opettamisen omillaan, sinun tulee tukea häntä.

Turvallisuus

:n oppimiseksi tai opettamiseksi tärkein harkittava asia on harjoittelijoiden turvallisuus, varsinkin jos he ovat aloittelijoita ja tapaavat iskeä harjoitteluparejaan vaarallisella tavalla. Yleensä joku lähellä harjoitteleva vahingoittuu; joskus minä, opettaessani, sain osumia valvoessani harjoittelua. Harjoittelijoita tulee kehottaa valvomaan ympäristöään ja tarvittaessa ohjata heidät levittäytymään sopivalle etäisyydelle.

Turvallisuus tarkoittaa myös suojautumista rasitusvammoilta – monet saavat selkäkipuja :lla harjoitellessaan. Harjoittelun aikana muistuta ajoittain oppilaitasi olemaan tietoisia vartalonsa asennoista.
Sinun tulee tehdä aikaa rentouttaville harjoitteille, ja teettää niitä -harjoittelun jälkeen tai valmistavana harjoitteena. Suosittelen alaselän painamista lattiaan samalla kun vartaloa keinutellaan edestakaisin, sivulta sivulle ja kiertävällä liikkeellä.

Toinen yleinen vamma on raapaumat ja kovettumat käsissä. Tämä on osa intensiivistä -harjoittelua. Tämän lieventämiseksi on suositeltavaa hioa sileäksi ja talkita kädet.

Päätteeksi

Oli vaikeata puristaa ajatukseni yhteen artikkeliin. Toivon että joskus lähitulevaisuudessa pystyn laajentamaan ne kokonaiseksi kirjaksi, jonka haluaisin omistaa Kukishin ryû Bôjutsu:lle.

Nautin rokushakubô:sta hyvin paljon. Minulle rokushakubô oli väline kehittymiseen. Se on saattanut elämääni Bujinkan:issa ja on ainutlaatuisilla ominaisuuksillaan lisännyt arvoa ymmärrykselleni Taijutsu:sta ja Happôhikenjutsu:sta.

Itse asiassa tunnen itseni hyväosaiseksi, sillä olen saanut tilaisuuden tarttua tähän aarteeseen.
Olen onnekas siitä, että edessäni on paljon opittavaa ja ymmärrettävää rokushakubôjutsu:sta.

Kiipeän edelleen sitä puuta.


Posted in Uncategorized by