Nihontô – japanilainen miekka

(lyhyt oppimäärä)

Varhaisessa historiassa Japanissa oli käytössä kiinalaistyyliset miekat, yleisesti suora kaksiteräinen miekka nimeltään ken (‘miekka’; Kiinassa jian). Siitä kehittyi yksiteräinen suora tachi (‘suuri miekka’), jota kannettiin vyöstä ripustimissa vaakatasossa roikkumassa leikkuuterä alaspäin. Ajan myötä tachi käyristyi kantotavan pysyessä samana. Tachi oli miekka sekä taisteluvarustukseen että hoviasuun.

Esimerkiksi virkamiehillä oli käytössä kodachi (‘lyhyt tachi‘), jota kannettiin samaan tapaan kuin tachi:a.

Taistelukentällä tachi:n kanssa kannettiin jotain lyhyempää asetta, kuten yoroidôshi, koshigatana tai tantô. Näistä arvatenkin kehittyi vyöhön työnnettynä leikkuuterä ylöspäin kannettava apumiekka uchigatana (ilmeisesti ‘yksipuolinen lyömäterä’).

Taistelujen muuttuessa jalan käytäväksi uchigatana pidentyi ja siitä muodostui katana. Tachi:a ja katana:a käytettiin ilmeisesti rinnan, edellinen sopi arvatenkin paremmin ratsumiehen käyttöön ja jälkimmäinen jalkamiehelle. Tässä vaiheessa kummallakin näistä miekka oli yari:n (keihäs) vara-aseena.

Ajan myötä tachi:n lyhentyessä ja katana:n pidentyessä niiden pituus ja muoto lähentyivät toisiaan. Ennen pitkää samaa terää saatettiin kantaa yoroi:n kanssa tachi:na ja siviilivaatteissa katana:na.

Jossain määrin käytettiin myös pidempiä, kokonaispituudeltaan keskimäärin noin kaksi metriä pitkiä miekkoja: Nodachi (‘kenttä-tachi‘), ôdachi (‘suuri tachi‘; mahdollisesti vain symbolinen käyttö), wakodachi (‘merirosvo-tachi‘), seoidachi (‘selässäkannettava tachi‘; mahdollisesti kaikkien yhteisnimitys), chôken (‘pitkä miekka’),… Nämä tuotiin taisteluun joko selkään sidottuna tai avustajan kantamina.

Katana:a kannettiin myös siviiliasussa, ja sille muodostui pariksi samalla tavalla kannettu wakizashi (‘aseta vartalon sivulle’). Olettaisin wakizashi:n tulleen rinnalle aiemmin taistelussa kannettujen lyhyempien miekkojen esimerkin myötä. Samanlaiseksi varusteltu miekkapari tunnettiin nimellä daishô (‘pitkä-lyhyt’), joka tulee pitkää ja lyhyttä miekkaa tarkoittavista sanoista daitô ja shôtô. Tokugawa-kaudella (1603-1867) daishô:n kantamisesta tuli samurai:n tunnus: Kahden miekan kantaminen oli muilta yhteiskuntaluokilta kielletty.

Vuonna 1876 daishô:n kantaminen kielletään muilta kuin poliisilta ja armeijalta. Vuosisadan vaihteeseen mennessä asevoimat siirtyvät käyttämään eurooppalais- tai venäläismallisia miekkoja.

1935 Japanin armeija ja laivasto ottavat lähes tachi-tyyliin kannettavan nihontô:n käyttöön, shin-guntô (‘uusi armeijamiekka’) ja kai-guntô (‘laivastomiekka’). Nämä olivat joko heikkolaatuista teollista tuotantoa, Yasukuni jinja:n uustuotantoa tai perintömiekkoja ohjesääntöjen mukaisissa varusteissa.

Japanin hävittyä Toisen Maailmansodan asevoimat luopuvat miekoistaan 1945 (jonka jälkeen US miehitysjoukot takavarikoivat miekkoja myös siviileiltä). Tämän jälkeen ovat käytössä olleet eurooppalaistyyliset miekat.

– Jukka Nummenranta, shidôshi, dôjô-chô


Posted in Uncategorized by