Historiallisuus

Japanilaiset taistelutaidot (nykyään yleisterminä budô) jaetaan yleensä kahteen kategoriaan: Koryû ja gendai. Gendai budô tarkoittaa nykyaikaisia taistelutaitoja, eli Meiji-kaudella (1868-1912) tai myöhemmin syntyneitä lajeja. Koryû budô tai kobudô (ei pidä sekoittaa okinawalaisten lajien nimityksiin) puolestaan tarkoittaa vanhoja tyylisuuntia; tällöin usein tarkoitetaan Edo-kaudella (1600-1868) alkunsa saaneita tyylejä, jolloin ryûha-järjestelmän yleisesti katsotaan syntyneen. Toinen näkökanta ryûha-järjestelmän syntyajankohdaksi on 1300-luku. Ryûha-järjestelmää aiemmin taidot ilmeisesti siirrettiin sukupolvelta toisella ilman erityisempää “järjestelmää”, tästä on käytetty nimitystä kaden (sukuperinne). Koryû:n katsotaan yleisesti käsittävän ainoastaan samurai-luokan taistelutaitoja, jolloin pois rajautuvat okinawalaiset lajit, mahdolliset “tavallisen kansan” parissa kulkeneet lajit ja näkökannasta riippuen ninjutsu (jos katsoo samurai:n ja ninja:n olevan toisensa poissulkevat termit).

Koryû – gendai -jaottelu on siis lähes pelkästään perustamisajankohtiin pohjautuva jaottelu, eikä se välttämättä ota kantaa taistelutaidon päämäärään tai tarkoitukseen, on se sitten taistelutekniikan kehittäminen, henkinen kehittyminen, kuntoileminen, kilpaileminen tai näiden yhdistelmä. Tietenkin päämäärä vaihtelee vielä myös taidon sisällä opettajan mieltymyksen ja ymmärryksen mukaan…

Vanhimmiksi tähän päivään asti säilyneiksi koryû-tyyleiksi tunnustetaan yleisesti 1447 perustettu Tenshin Shôden Katori Shintô-ryû ja n.1518 perustettu Kashima Shintô-ryû. Vanhimpia tyylisuuntia taas vaikuttavat olevan(luonnollisesti, sodankäynnin historian mukaisesti) kyûjutsu:a, esim. 1200-luvulta lähtöisin oleva Ogasawara-ryû. Bujinkan:in tyylisuunnista lähes kaikki periytyvät Edo-kautta edeltävältä ajalta. Tässä nämä tyylisuunnat eri lähteistä löytyneiden sôke-luetteloiden mukaisten perustamisvuosien mukaan järjestettynä:

(Heian-kausi)

– Shinden Fudô-ryû 1113-1118 / 1100-luvun puoliväli

– Gyokko-ryû 1156

– Togakure-ryû 1161 / 1180-luku

(Heian tai Kamakura -kausi)

– Kukishinden-ryû 1100- vai 1300-luku?

(Ashikaga/Muromachi -kausi)

– Kotô-ryû 1532 / 1542

– Gyokushin-ryû 1532

– Kumogakure-ryû 1532

– Gikan-ryû 1558

(Tokugawa/Edo -kausi)

– Takagi Yôshin-ryû 1645-1695

(Kuten ylläolevasta ilmenee, muutamissa vuosiluvuissa on eri variaatioita – jopa vuosisadan tarkkuudella…)

Vuosilukujen mukaan Bujinkan:in tyylisuunnat ovat siis “perimältään” koryû budô:a tai kaden:ia. Niistä 1970-luvulla muodostettu Bujinkan budô taijutsu on taas perustamisajankohtaan pohjautuvan määritelmän mukaan gendai budô:a.

Vuosiluvut ovat vain vuosilukuja, enkä aio alkaa kiistelemään vanhimman koulukunnan titteleistä – ainakaan koska hallussani ei ole primääritodisteita asiasta. Kuulostaisihan se tietenkin hienolta harjoitella tunnustetusti Japanin vanhimpia taistelutaitoperinteitä, mutta toisaalta silloin voisi tuntea tarpeettomasti vastuuta “perinteen ylläpitämisestä”, mikä tietenkin länsimaiselle olisi melkoisen haasteellista. Kuitenkin – jos ottaa kyynisen realistisen asenteen – ainoa mitä nuo vuosiluvut merkitsevät, on että tyylisuunta on saattanut saada perustansa tuolloin. Tämähän pitää paikkaansa kaikenlaisten historiallisten merkintöjen kohdalla. On kuitenkin mahdotonta sanoa – näiden tai minkä tahansa muun tyylisuunnan kohdalla – pitääkö tämä paikkansa, ja miten paljon tyyli on muuttunut sen jälkeen. Yksi sukupolvenvaihdos riittää suuriin muutoksiin. Toinen asia on taas se miten paljon eri tyyleillä on eroja, ja missä määrin ne ovat historiansa aikana haarautuneet toisistaan.

Mitä tulee densho:issa periytyvään perinteeseen, niin vaikkapa yksittäisestä kata:sta lukee densho:ssa hyvin suuripiirteinen kuvaus, esimerkiksi (keksitty esimerkki): “Uke hyökkää oikean puolen iskulla. Tori vastaanottaa vasemmalla virtauksella, nousee potkulla ja kaataa ulkopuolisella käännöllä.” Ensinnäkin, on mahdotonta tietää, milloin kata on syntynyt tai kirjoitettu muistiin, miten kata:n kuvaus on muuttunut vuosien saatossa tai miten paljon siihen on muodostunut ja korjattu kirjoitusvirheitä. Ymmärtääkseni eri sukupolvien sôke:t kopioivat kääröt edelleen itselleen tai läheisimmille oppilailleen – eivät ne käytössä ikuisesti kestä; voi tietenkin olla että on ollut erikseen “arkistokappaleet” ja käytössä olevat, käytännöissä on ollut varmasti vaihtelua. Kokonaan toinen asia on sitten se yksityiskohtainen tapa, jolla kata on suoritettu, ja miten siihen liittyviä periaatteita on opetettu. Tämän pitäisi periytyä (ja olisi pitänyt periytyä) katkeamattomassa sôke/sôdenke -linjassa.

Yleensäkin historiassa pitää muistaa “filtterivaikutus”: Hallitsevan näkemyksen edustajat kontrolloivat historian ja virallisten asiakirjojen tallentamista. Esimerkiksi Euroopassa kristinuskoinen kulttuuri on vaikuttanut tällä tavalla. Toisaalta, jos ajattelee varsinkin ninjutsu-tyylisuuntia, niin niiden edustajat eivät välttämättä julkaisseetkaan kirjoituksia muiden saataville, ja suuri osa muissa taidoissa avoimemmin välitettävää tietoutta on siirtynyt varmasti ainoastaan oraalisesti.

Historian suhteen täytyy myös pitää mielessä sanonta “20-20 hindsight is an exact science” – eli ajatus vapaasti kääntäen “jäljestä päin katsottuna kaikki näyttää niin kovin selkeältä”.

Mitä siis historiallisuus tarkoittaa budô:ssa? Jotta jokin tyylisuunta saisi täyden hyväksynnän historiallisuudestaan, siitä täytyisi olla vanhoja alkuperäiskirjoituksia jäljellä sekä todistettavissa oleva päämiesten linja tähän päivään saakka. Silloin “paperityöt” olisivat kunnossa. Tämä ei kuitenkaan kertoisi vielä mitään käytännön taidoista; ei siitä mitä tyylin muinaiset taitajat osasivat, eikä nykyisten mestarien taidon laadusta. Toisaalta missä tahansa vaiheessa joku on voinut keksiä edeltävän historian, yhtä hyvin 1600-luvulta periytyvä densho voisi olla väärennös kuin uudempikin, kyseessä olisi vain “historiallisempi väärennös”.

On myös muistettava, että aikojen kuluessa tyylisuuntia on syntynyt ja kadonnut, vanhemmista on haarautunut uusia, tyylisuunnat ovat ottaneet toisiltaan ideoita, sekä tyylisuuntia on kokonaisuudessaan yhdistynyt. “Uudemmassakin” tyylisuunnassa voi olla siis säilyneenä hyvinkin vanhoja periaatteita – ja eivätköhän käytännössä kaikki Japanin taistelutaidot periydy Kiinan kautta tulleista intialaisista taistelumenetelmistä.

Tietyssä mielessä historia kannattaa unohtaa; tai ainakaan siihen ei kannata kiinnittyä. Jos taustojen tutkimisesta saa jotain lisäarvoa Taijutsu:n oppimiselle, tai periytyneen taidon ikä lisää motivaatiota harjoitteluun, tai mikäli historia kiinnostaa yleisesti – hyvä niin. Olennaista oman Taijutsu:si kannalta on kuitenkin opettajasi taito – sekä käytännön historian ja perinteen jatkumisen kannalta se miten hyvin hän osaa antaa oman opettajansa taitoa eteenpäin.

– Jukka Nummenranta, shidôshi, dôjô-chô

 


Posted in Uncategorized by